Auto liikenteessä Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Auton päivä korostaa autoilun merkitystä, kustannukset kasvavat vauhdilla

Autoliiton mukaan autoilu kallistuu ilman veronkorotuksiakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Autoliiton järjestämää Auton päivää vietetään lauantaina 6. syyskuuta 2025 jo 29. kerran. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua autoilun merkityksestä EU:n harvimmin asutussa maassa, Suomessa.

Suomi on pinta-alaltaan suuri ja harvaan asuttu maa, jossa myös suurimmat kaupunkialueet ovat varsin harvaan asuttuja. Autoliiton mukaan tieliikenne ja erityisesti henkilöautoilu on suomalaisille kotitalouksille sekä yrityksille elintärkeä liikennemuoto, jolle ei usein ole vaihtoehtoa. Tästä syystä autoilu on perinteisesti ollut hyvä verotuksen kohde ja verotulojen lähde. Vuonna 2023 valtion verotulot tieliikenteestä olivat arvonlisäveroineen yli kahdeksan miljardia euroa, josta polttoaineista kerättyjen verojen osuus oli 4,4 miljardia euroa.

Tieliikenteelle on asetettu kovat päästövähennystavoitteet, mikä on ohjannut myös verotusta. Päästöohjaus on toiminut tarkoitetulla tavalla ja se yhdessä etenkin liikenteen energiatehokkuuden kehittymisen kanssa on johtanut liikenteen veropohjan heikentymiseen. Hallitus onkin perustanut työryhmän suunnittelemaan liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistusta.

– Liikenteen verotusta uudistettaessa on huolehdittava siitä, ettei ihmisten toimeentulo vaarannu eikä Suomen kilpailukykyä heikennettä. Uudet ajoneuvojen CO₂-päästönormit sekä tieliikenteen päästökauppa nostavat tulevina vuosina liikkumiskustannuksia ja jakeluvelvoitteen kiristys nostaa polttoaineiden hintoja ilman veronkiristyksiäkin, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tiedotteessa.

– Vaikka liikenne sähköistyy, niin polttomoottoriautoilla ajetaan vielä pitkään. Päättäjien on oltava valmiita arvioimaan voidaanko tieliikenteestä kerätä yhtä paljon verotuloja kuin ennen ilman vakavia vaikutuksia kansantalouteen ja kansalaisten toimeentuloon, Nieminen jatkaa.

Liikenteen kustannusten lisäksi tiestön kunto on koko kansantaloudelle erittäin tärkeä asia. Tiestön korjausvelka on jo 2,5 miljardia euroa, mikä vaikuttaa niin liikenteen sujuvuuteen kuin liikenneturvallisuuteen. Vuosina 2024 ja 2025 toteutetun laajan päällystysohjelman jatkon rahoitus pitää turvata.

– Mitä pidempään korjauksissa odotetaan, sitä kalliimmaksi korjaaminen tulee. Jos korjauksen sijaan teille ja silloille asetetaan vain alempia paino- ja nopeusrajoituksia, niin matkojen ja matka-aikojen piteneminen tulee kansantaloudelle erittäin kalliiksi” Nieminen toteaa.

– Suomessa on valtion maanteitä noin 78 000 kilometriä ja niiden liikennesuorite on yli 36 miljardia kilometriä vuodessa. Jos nopeudet laskisivat kaikilla 60 kilometriä tunnissa ja sen yli rajoitetuilla teillä kymmenen prosenttia, niin suomalaiset viettäisivät vuodessa tien päällä noin 24 000 henkilötyövuotta enemmän aikaa kuin nyt.

Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton päivänä yli 30 paikkakunnalla koko perheen tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan Autoliiton sekä erilaisten yhteistyökumppanien toimintaan. Yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavissa tapahtumissa liikenneturvallisuus, autoilu ja liikkuminen ylipäänsä ovat eri tavoin esillä.

LUE MYÖS:
Autosi rekisterinumero paljastaa kotiosoitteesi – näin estät sen

 

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)