Ruotsalainen Christer Johansson ylistää Dagens Nyheter -lehdessä Suomessa saamaansa syöpähoitoa.
Mies sai viime vuonna tietää sairastavansa eturauhassyöpää, joka oli jo ehtinyt levitä muualle. Ruotsissa lääkärit tarjosivat Johanssonille enää vain palliatiivista hoitoa eli potilaan elämänlaatua kohentavaa ja oireita lievittävää hoitoa.
– Tuntui kuin minut olisi heitetty romukoppaan, hän muistelee DN:lle.
– Okei, olin 63-vuotias. Mutta samalla minulla on vielä paljon annettavaa. Silti tuntui, ettei minuun kannattanut enää panostaa.
Johansson ei halunnut kuitenkaan luovuttaa, joten hän avasi tietokoneen ja alkoi tutkia parantavia hoitoja.
– Saksa ja Suomi nousivat esiin. Avopuolisoni on kotoisin Suomesta, joten päädyin siihen, hän kertoo.
EU:n potilasliikkuvuusdirektiivi antaa potilaille mahdollisuuden hakea hoitoa toisesta jäsenmaasta ja saada hoitojen kustannuksiin korvausta oman maansa sosiaaliturvasta.
Johansson otti yhteyttä yhteyttä yksityiseen Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalaan. Hän lähetti sairaalaan röntgenkuvat ja potilastietonsa. Viikkoa myöhemmin hän oli jo matkalla Helsinkiin syöpähoitoon.
Mies kertoo yllättyneensä myönteisesti, ja ensikohtaaminen helsinkiläisen syöpäsairaalan hoitohenkilökunnan oli iloinen kokemus.
– He näkivät minut kokonaisuutena: Christerinä. Tiedostan, että kyseessä on liiketoimintaa harjoittava laitos, mutta tämä syöpäsairaala oli toimivin, mitä olen kokenut. Tunsin kuuluvani tiimiin, Johansson kehuu.
Suomalainen lääkäri oli Johanssonin mukaan sanonut, että ”aggressiivista syöpää pitää hoitaa aggressiivisesti”. Hoidon tavoitteena oli parantuminen.
Johansson sai yhdeksän viikon ajan erilaisia sädehoitoja. Ne tehosivat ja mies palasi kaksi viikkoa hoitojen päättymisen jälkeen töihin.
Hoidoista Johansson kertoo maksaneensa 892 796 kruunua eli lähes 76 000 euroa. Hän odottaa parhaillaan Ruotsin vakuutuskassasta päätöstä korvauksista.
Tämän kesän lomamatkan Johansson on perunut. Muistakin menoista hän on tinkinyt.
– Olimme haaveilleet matkailuautosta eläkepäiviä varten, mutta rahat menivät elämän takaisin saamiseen, hoitoon tyytyväinen mies sanoo.
Hän ei ole yllättynyt siitä, että suomalainen Docratas Mehiläinen avasi tänä keväänä toimipisteen myös Tukholmaan. Yrityksen palveluille on hänen mukaansa kysyntää Ruotsissa.
– Jotain on pielessä ruotsalaisessa terveydenhuollossa. Kokemukseni mukaan levinnyt eturauhassyöpä arvioidaan (Ruotsissa) automaattisesti palliatiiviseksi, vaikka olisi olemassa potentiaalisesti parantavia hoitomenetelmiä, Johansson sanoo.
– Toivon, että ruotsalaiseen hoitoon painostetaan hieman, jotta jokaisella olisi mahdollisuus optimaaliseen hoitoon.





