Aura Salla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Aura Salla tyrmää EU-budjetin kasvattamisen jäsenmaiden rahoilla

Kokoomusmeppi kannattaa koheesiotukien leikkaamista ja maataloustukien kansallistamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen europarlamentaarikko Aura Salla pitää EU-komission esitystä uudeksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi liian varovaisena ja vanhentunutta tulonsiirtounionia ylläpitävänä.

Uuden rahoitusesityksen kivijalkana toimivat Sallan mukaan edelleen maatalous- ja koheesiotuet, joita esitetään osittain yhdistettäväksi kansallisiksi ja alueellisiksi kuoriksi. Näiden rakenne perustuu suurelta osin jatkuviin tulonsiirtoihin, mikä lisää kokoomusmepin mukaan tyytymättömyyttä etenkin maksajamaissa.

Sallan mukaan koheesiotukia olisi pitänyt leikata ja maataloustuet taas kansallistaa. Näin koheesiorahoitus olisi voitu kohdistaa kriittisten puolustus- ja turvallisuusinvestointien sekä mahdollisen tulevan EU-laajentumisen rahoittamiseen.

– Rahoituskehyksen välttämätön uudistuminen uhkaa nyt jäädä torsoksi, Salla harmittelee.

Toisaalta esityksestä löytyy myös positiivisia puolia. Näistä esimerkiksi Salla nostaa kilpailukykyrahaston, joka pohjautuu onnistuneeseen InvestEU-lainatakausmalliin.

– EU-rahat ovat tehokkaimmillaan lainapohjaisina takauksina, joilla houkutellaan lisää yksityisen sektorin investointeja markkinaehtoisesti kannattaviin kohteisiin, Salla linjaa.

– Tulonsiirrot ja sosiaalirahastojen kaltaiset tukirakenteet, joihin EU:lla ei ole toimivaltaa, eivät ole tehokkaita saati toimi.

Hän kiittelee myös sitä, että kansallisten kirjekuorien kokonaisuus on rajoitettu ja sidottu oikeusvaltioperiaatteeseen.

Salla kuitenkin painottaa, ettei EU-budjetin kasvattaminen ei saa häneltä varauksetonta tukea. EU-jäsenmaksujen nostamisen tai yhteisvelan hän tyrmää.

– EU:n omien varojen laajentaminen on ainoa toimiva ratkaisu budjetin kasvattamiseksi, Salla sanoo.

Omia varoja Salla olisi kerännyt digiverolla, joka nyt jäi Donald Trumpin tullien pelossa esityksen ulkopuolelle. Tupakkatuoteveroa ja elektroniikkaromuveroa hän pitää hyvänä alkuna, vaikka ne ovatkin tulovirtoina pieniä.

Mahdollisen suuryritysten veron alarajaa hän taas pitää liian alhaisena.

– Sen tulee kohdistua ensisijaisesti EU:ssa toimiviin ulkomaisiin yrityksiin, kuten digijätteihin, ei EU:n omiin yrityksiin, Salla tiivistää.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)