Sade voi viikonloppuna olla erittäin rankkaa LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Varoitus säästä: Rajua salamointia ja rankkasadetta

Etenkin Etelä-Suomessa jyllää viikonloppuna rajuilma.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa alkaa lauantaina kolmipäiväinen rajuilmaepisodi, Foreca varoittaa. Myös Ilmatieteen laitos kertoo voimakkaiden ukkoskuurojen yleistyvän iltapäivän ja illan aikana Etelä-Suomessa. Salamointi voi olla rajua ja sade jopa erittäin rankaa.

Ilmatieteen laitos kehottaa seuraamaan varoituksia.

Etelä-Suomeen virtaa trooppista ilmamassaa, eli ilma tulee olemaan erittäin lämmintä ja kosteaa, Foreca kertoo. Vettä voi rajuilman aikana kertyä tunnissa yli 3o mm ja paikoin jopa 50-100 millimetriä. Kaupunki- ja taajamatulvat ovat mahdollisia, lisäksi salamointi voi aiheuttaa tulipaloja ja sähkökatkoja. Suomessa havaittiin perjantaina 1537 maasalamaa, mutta viikonloppuna määrä tulee ennusteen mukaan todennäköisesti olemaan moninkertainen.

Perjantain aikana Suomessa havaittiin 1537 maasalamaa, joka on kuluvan kesäkauden korkein päiväkohtainen määrä. On todennäköistä, että lauantain ja maanantain välillä havaittava päiväkohtainen maasalamamäärä on moninkertainen tähän nähd

Yksittäiset sade- ja ukkoskuurot ovat etelässä mahdollisia vielä sunnuntaiaamuna, mutta laaja-alaisempien rajuilmojen todennäköisyys kasvaa iltaa kohden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)