Yleisöä Tuska-festivaaleilla Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Autolla väkijoukkoon ajamiset huolestuttavat Suomessakin – nyt halutaan raskaita esteitä

Tapahtumanjärjestäjät joutuvat huomioimaan turvallisuuden monin tavoin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopassa on viime vuosina tapahtunut useita autolla väkijoukkoon ajamisia, joissa monia ihmisiä on kuollut ja loukkaantunut. Selkeästi näkyvät liikenteen ohjauksen elementit parantavat tapahtumaturvallisuutta ja lisäävät yleisön turvallisuuden tunnetta.

Helsingissä järjestetään vuosittain useita tuhansien osallistujien ulkoilmatapahtumia. Kaupungin tapahtumista vastaava toimitusjohtaja Stuba Nikula Helsingin tapahtumasäätiöstä kertoo, että turvallisuus huomioidaan tapahtuman ja tapahtuma-alueen suunnittelussa monin tavoin.

– Hyvä tapahtumatuottaja toimii niin, että lopullisessa suunnittelussa ja ratkaisujen valinnassa tulee enää vähän yllätyksiä. Suurin ongelma on tapahtuma-alueen välitön läheisyys, joka on käsitteenä hankala ja ratkaisujen kannalta vaikea, Nikula kertoo tiedotteessa.

Nikulan mukaan kaupunkitilassa on yllättävän paljon tolppia, reunuskiviä ja pylväitä, joista saa paljon apua varsinkin väkijoukkoon ajamiselta varautuessa. Välillä tarvitaan myös siirrettäviä ajoesteitä.

– Käytännössä kyse on rakenteiden asettelusta, sisääntulo- ja poistumisreittien sijainnista ja mahdollisesti siirrettävistä esteistäkin. Tapahtuman turvallisuus- ja pelastussuunnitelma on dokumentti, jonka sekä poliisi että pelastuslaitos käsittelevät osana lupaprosessia, Nikula kuvailee.

Yleisötapahtumissa suunnittelu on erityisen haastavaa, jos tapahtumapaikkaa ei ole suunniteltu suurille väkijoukoille.

Tapahtumasäätiön Nikula on työssään huomannut turvallisuuskulttuurin muutoksen. Jos painavat ajoesteet koettiin aiemmin ahdistaviksi, nyt ne koetaan turvaa tuoviksi.

– Ihmiset eivät perinteisesti halua nähdä turvallisuutta synnyttäviä rakenteita. Tämä on muuttumassa, kun väkijoukkoon ajamisia on tapahtunut. Jos paikalla on ollut kaksi tonnia painavia kukkaruukkuja, yleisö saattaa ilmaista huolensa siitä, ettei näy painavia ajoesteitä. Nyt halutaan nähdä esteitä. Näkymätön turvallisuusratkaisu ei olekaan enää aina se paras ratkaisu, Nikula toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)