Ihmisiä Kalevankadulla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työttömyys lähtenyt selvään laskuun, kassa kertoo

Suurin muutos nähtiin 60–68-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa työttömyys laski 2,5 prosenttiyksikköä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

YTK Työttömyyskassan jäsenistön työttömyysaste laski toukokuussa merkittävästi. Työttömyysaste oli 6,3 prosenttia, kun se huhtikuussa oli vielä 7,6 prosenttia. Pudotus, 1,3 prosenttiyksikköä, oli suurin sitten kesäkuun 2023.

– Jäsenistömme työttömyys laskee usein loppukeväästä, joten kehitys ei ollut meille yllätys. Kaikki merkit sitkeän työttömyyden taittumisesta otetaan kuitenkin ilolla vastaan, toteaa YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.

Työttömyys pysytteli alkuvuoden ajan tasaisena, noin 7,5 prosentin tuntumassa. Toukokuun lasku noudattelee osin tuttua kausivaihtelua, mutta kertoo myös talouden elpymisestä, sillä työttömyys laski nyt tavanomaista nopeammin.

Toukokuun lukema, 6,3 prosenttia, on YTK:n alhaisin työttömyysaste yhtenäkään toukokuuna 2020-luvulla.

– Tämä on ehdottomasti positiivinen merkki. Samalla on kuitenkin syytä seurata rauhassa kesän ja syksyn kehitystä, sillä maailmantilanne on hyvin epävakaa ja konfliktit voivat heijastua Suomen taloustilanteeseen. Lisäksi on muistettava, että ansioturvan leikkaukset vähentävät hieman kaikkien työttömyyskassojen laskennallista työttömyysastetta, Hänninen huomauttaa.

Suurin muutos nähtiin 60–68-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa työttömyys laski 2,5 prosenttiyksikköä. Ryhmän työttömyysaste oli huhtikuussa 17,3 prosenttia, mutta toukokuussa se oli 14,8 prosenttia.

– Lukema on yhä korkea nuorempiin ikäryhmiin verrattuna, mutta näin selvä lasku on joka tapauksessa hyvä asia, Hänninen sanoo.

Kesäkuun hakemusluvut tukevat havaittua työttömyyden laskua. Ensihakemuksia on tullut YTK:lle 10,5 prosenttia ja soviteltuja hakemuksia viisi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Jatkohakemusten määrä on pysynyt ennallaan.

Työttömyyden laskun taustalla näyttää YTK:n mukaan olevan ennen kaikkea uusien työttömyysjaksojen väheneminen: yhä harvempi joutuu työttömäksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)