Teollisuus on sivuuttanut selkeästi aallonpohjan ja luottamuksen nousu on jatkunut kesän yli. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Suomessa talouden luottamus yhä EU-maiden heikoimpia

Päätoimialoista teollisuuden luottamuksessa suunta on ylöspäin, mutta vähittäiskauppa on selvässä laskussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Yritysten luottamus ei vieläkään ole lähtenyt laajemmin vahvistumaan. Myönteistä on, että teollisuus on sivuuttanut selkeästi aallonpohjan ja luottamuksen nousu on jatkunut kesän yli. Myös palveluiden tilanne oli elokuun kyselyssä vakaa. Rakentamisen ja vähittäiskaupan suhdannetilanne oli sen sijaan huomattavan heikko, sanoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pääekonomisti Penna Urrila.

Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema vahvistui elokuussa saldolukuun -8. Heinäkuun tarkistettu tulos oli kolme pistettä heikompi. Luottamusindikaattori on yhä selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on nolla.

Rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku heikkeni hieman. Sen uusin lukema on -37 eli kolme pistettä heinäkuuta matalampi. Pitkän aikavälin keskiarvo on -8.

Palveluiden luottamus pysyi elokuussa lähes ennallaan, sillä luottamusindikaattorin saldoluku oli 0, kun edelliskuussa se oli +1.

Palvelualojen indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +11.

Vähittäiskaupassa luottamus laski elokuussa selvästi. Uusin indikaattorilukema on -18, kun heinäkuun tarkistettu luku oli -11. Pitkän aikavälin keskiarvo on -2.

– Suomessa talouden luottamus on yhä EU-maiden heikoimpien joukossa. Vaikka joitain merkkejä paremmasta jo onkin, vahvempaa suhdannenousua joudutaan vielä odottamaan. Erityisesti kotimarkkinoista riippuvat toimialat – rakentaminen ja vähittäiskauppa – lähtevät loppuvuoteen heikosta tilanteesta, Urrila toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)