Poliisi tehostaa taskuvarkaiden valvontaa Helsingin turistikohteissa.
Taskuvarkauksia tapahtuu eniten toukokuun ja syyskuun välisenä aikana, jolloin turisteja on Helsingissä paljon. Poliisin mukaan taskuvarkaudet painottuvat aamukymmenen ja iltapäiväkolmen väliselle ajalle.
– Taskuvarkaudet kohdistuvat erityisesti ulkomaalaisiin turisteihin Helsingin keskustassa. Poliisin havaintojen mukaan taskuvarkaat toimivat isommissa ryhmissä ja tekijöiden toiminta on ammattimaista. Taskuvarkaita kiinnostaa erityisesti turistien hallussa oleva käteinen raha, sanoo komisario Hanna Kiiskinen tiedotteessa.
Poliisi muistuttaa, että omista tavaroista kannattaa pitää hyvää huolta. Epäilyttävästä toiminnasta tulee soittaa hätäkeskukseen.
Myös rikosilmoitus tulee poliisin mukaan aina tehdä, jos joutuu taskuvarkaan uhriksi.





