Muistan kun Suomi voitti vuonna 1995 ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden ja liittyi Euroopan unioniin. Se oli mielestäni yksi kansakunnan käännekohta. Mestaruuden jälkeen riittävän moni suomalainen totesi, että kyllä me maailmassa pärjätään ja jopa menestytään. Asennemuutosta seurasivat teot ja menestys. Sitä ennen koko 1990-luvun alku lähinnä toitotettiin, että huonosti meille käy.
Tänään Suomessa eletään jälleen henkisesti vähän kuin 1990-luvun alun lamasuomessa. Toivottavasti ennen uutta nousua. Menetyksiä ja tulevaisuutta pelätään enemmän kuin uskotaan mahdollisuuksiin. Uhkia on kaikkialla: Venäjä on jälleen vanha idän karhu ja itämarkkinat ovat menetetty, Euroopan maat pelaavat omaan pussiin, USA:ssa on edessä pelottavat presidentinvaalit, globaali etelä on jotain outoa ja vientimarkkinat ovat paljon aikaisempaa vaikeammat.
Suomen pienuus tulee heikoilla hetkillä kärjistyneesti esiin. Suomeen mahtuu pääosin yksi mielipide. Jos mielipidevaltiaat ovat negatiivisella tuulella, ne löytävät jokaisesta ratkaisusta ongelman. Esimerkiksi Iso-Britanniassa asuessani totesin, että trendejä ja aatteita oli aina menossa suuntaan ja toiseen. Jos jossain päin meni huonosti, toisaalla luotiin perustaa jo uudelle kasvulle ja menestykselle.
Lähes 10 vuoden stagnaation jälkeen yritetään nyt Suomessa löytää uutta rytmiä. Se ei todellakaan ole helppoa, koska jarruttavia voimia on monia. Mutta jos kukaan ei suutu, niin mikään ei muutu.
Yksi muutoksentekijä on maan hallitus. Vuosikymmeniä vanhoja teollisen ajan työmarkkinoiden sääntöjä yritetään nyt uudistaa. Työnteko ja yrittäjyys on ollut pakotettu muuttumaan, koska työmarkkinoiden pelisäännöt ovat olleet valitettavan jäykät. Nykyisin on jopa 70 000 yksinyrittäjää enemmän kuin 10 vuotta sitten. Samanaikaisesti työnantajayritysten määrä on tipahtanut radikaalisti. Kasvuyrityksiä Suomessa on edelleen aivan liian vähän. Kaikki Suomessa eivät kuitenkaan kykene olemaan yrittäjiä
Ilman yrityksiä muutos ei toteudu. Askel askeleelta yrittäjyys on Suomessa tullut suositummaksi. Kasvuhalukkuus sen sijaan on pysynyt matalalla tasolla. Nyt pitäisikin nostaa eri puolella Suomea sijaitsevia ”piilotettuja jalokiviä” esille. Tarvitsemme hyviä uuden ajan esimerkkejä julkisuuteen. Voin vakuuttaa, että näitä yrityksiä löytyy. Yksi yritys on kehittänyt uuden metallimateriaalin, jota koko EU tutkii, voisiko se korvata kiinalaisten hallussa olevat kovametallit. Toinen on kehittänyt uuden sukupolven sähköisen moottorikelkan ja kolmas on luvannut muuttaa maailman tekstiteollisuutta ratkaisevasti kestävämpään suuntaan.
Suurin muutos tarvitaan kuitenkin suomalaisten asenteessa. Suomi on maailman onnellisin maa jo kuudetta vuotta peräkkäin. Onko Suomi ihanteellinen lintukoto vain suomalaisille, vaan myös tänne muuttaneille osaaville maahanmuuttajille? Mitä slogan ”maailman onnellisin kansa” käytännössä merkitsee 10 vuoden kuluttua, mikäli suljemme oven maahanmuuttajilta?
Uusia ihmisiä on tullut Suomeen, koska maatamme pidetään rehellisenä, oikeudenmukaisena ja vapaana, jossa kansalaisoikeuden toteutuvat ja jossa voi luoda ”suomalaisen unelman”. Tuoreen tutkimuksen mukaan (Quivine Ndomo 2024) maahanmuuttajia ohjataan Suomessa kuitenkin matala-palkka-aloille koulutuksesta riippumatta. Integroituminen, omaa osaamista vastaavien töiden saaminen ja uralla eteneminen ei olekaan niin helppoa kuin annetaan olettaa. Tuloksena on hukkaan heitetty osaamisresurssi. Tähän meillä Suomessa ei kerta kaikkiaan ole varaa, mikäli haluamme jälleen olla maailmanmestareita.





