Suomalaisten aikeet ostaa asunto ovat edelleen matalalla. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

”Asuntomarkkinat eivät tällä tunnelmalla käänny”

Elpymisen viivästyminen pitkittää ekonomistin mukaan rakentamisen matalasuhdannetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ekonomistit kommentoivat Tilastokeskuksen tuoreita lukuja kuluttajien luottamuksesta.

Kuluttajien odotukset oman ja maan talouden suhteen ovat edelleen hyvin matalalla.

– Tällä tunnelmalla ei asuntomarkkinat käänny, eikä rakentaminen piristy. Kuluttajien luottamus pysyi marraskuussakin erittäin heikkona. Oman talouden nykytila, odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua jäivät yhä surkeiksi. Into hankkia kestotavaroita on hyvin matala, kommentoi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

Myös Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna ennustaa asuntokauppaan ”pitkää talvea”.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala löytää luvuista sen valopilkun, että kuluttajien luottamus ei enää marraskuussa heikentynyt edelliskuukaudesta.

Asunnon ostoaikeiden määrä nousi marraskuussa hieman, mutta jäi keskitason alapuolelle.

– Asunnonostoaikeet nytkähtivät ylöspäin, syynä mitä ilmeisimmin hallituksen varainsiirtoverotoimet ja ohjauskoron nostojen päättyminen, Hypon ekonomisti Juho Keskinen toteaa.

Marraskuussa ajankohtaa pidettiin edelleen keskimääräistä huonompana lainanotolle.

– Kuluttajat eivät näe ajankohtaa kovin otollisena lainanottoon, mutta pientä käännettä kuitenkin nähtävissä marraskuun luvuissa, jos oikein tarkasti katsoo, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)