Työtaistelut jatkuvat ensi viikolla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Liitoilta uusia poliittisia työtaisteluita: Ulosmarsseja ja mielenilmaus

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro kohdistavat työtaistelut pirkanmaalaisiin yrityksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulosmarssit työpaikoilta jatkuvat ensi viikolla, kertovat Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro tiedotteissaan.

Tunnin pituisia poliittisia ulosmarsseja järjestetään ensi viikon keskiviikkona 11. lokakuuta Amerplastin, Avant Tecnon ja Pilkington Automotiven toimipisteillä. Työnseisaukseen osallistuvat molemmat ammattiliittot.

Liittojen mukaan työtaistelu toteutetaan lopettamalla työt tuntia ennen varsinaista työpäivän päättymistä.

Työtaistelun kohteeksi joutuneet yritykset valmistavat muun muassa pakkausmateriaaleja, kuormaus- ja työlaitteita sekä lasituotteita. Kaikki kohteet sijaitsevat Pirkanmaalla Tampereen välittömässä läheisyydessä.

Teollisuusliiton mukaan ulosmarssit ovat vastalause hallituksen toimille, ja ne ovat osa SAK:n laajempaa kampanjaa. Ammattiliitot toivat, että hallitus saataisiin neuvottelemaan työmarkkinauudistuksista.

– Tavoitteemme on, että Suomen hallitus neuvottelee uudistuksista työmarkkinaosapuolten kanssa aidosti, Pron tiedotteessa todetaan.

Teollisuusliitto kertoo myös, että se tiedottaa huomenna sunnuntaina uusista työtaisteluista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)