Lakko-oikeuksia käsitellään muun muassa kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksissa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Emeritusprofessori USU:lle: Työhön liittyviä poliittisia lakkoja ei pidä rajoittaa

Seppo Koskinen perustelee asiaa kansainvälisillä sopimuksilla ja eurooppalaisella lainsäädäntökäytännöllä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo rajoittaa poliittiset lakot enintään vuorokauden pituisiksi.

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan työelämään liittyvien poliittisten työtaistelujen rajoittaminen olisi vastoin kansainvälistä käytäntöä.

– Eurooppalaisen lainsäädäntökäytännön mukaan poliittiset työtaistelut, joilla on kytkös työelämään, ovat sallittuja, hän sanoo Uutissuomalaiselle.

Koskinen arvioi, että poliittisten lakkojen rajoittamista joudutaan vielä arvioimaan kansainvälisten sopimusten kannalta.

Lakko-oikeuksia käsitellään muun muassa kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksissa. Työntekijöillä on oikeus osallistua työtaisteluun, kun kyse on työntekijöiden sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista. Lakko-oikeus ei siis rajoitu vain työntekijöiden ja työnantajien välillä ratkaistaviin asioihin.

Sen sijaan puhtaasti poliittiset lakot, jotka tähtäävät esimerkiksi hallituksen vaihtamiseen, eivät kuulu ILO:n määrittelemän lakko-oikeuden piiriin. Ne voidaan kieltää lailla vaikka kokonaan.

Työministeri Arto Satosen (kok.) mukaan ministeriön työrauhakysymyksiä käsittelevä työryhmä on perehtynyt perusteellisesti kansainvälisiin sopimuksiin ja eri maiden käytäntöihin.

– Hallitusohjelman kirjaus on tahtotila. Miten lakiehdotus tarkkaan muodostuu, sitä varten työryhmä on olemassa. Siellä on edustettuna kolmikannan osapuolet, Satonen sanoo Uutissuomalaiselle.

Hänen mukaansa kolme kuukautta istunut työryhmä saa työnsä valmiiksi 15. lokakuuta mennessä.

– Tarkka ehdotus selviää sitten, kun työryhmätyö tulee julki, Satonen toteaa.

Työryhmä käsittelee poliittisten lakkojen rajoittamisen lisäksi tukilakkojen rajoittamista sekä laittomien lakkojen hyvityssakkoja.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)