Ravintoloissa voi yhä useammin törmätä tilanteeseen, jossa palvelukielinä ei kuulla suomen kieltä lainkaan, vaan asiakkaan on pärjättävä englannilla, uutisoi Keskisuomalainen.
– Kun ei ole omaa väestöä tekemään kaikkia töitä, ulkomaalaisten työntekijöiden määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan, matkailu- ja ravintolapalvelujen etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo Keskisuomalaiselle.
Ravintola-ala on kärsinyt jo vuosia työvoimapulasta, jonka juurisyy on yhteiskunnan ikäjakauma. Suomessa työvoima ei yksinkertaisesti riitä palvelemaan kaikkia tarpeita.
– Syntyvyys on laskenut, ja samalla myös ravintoloiden asiakasmäärät ovat kasvaneet, Lappi toteaa.
Lapin mukaan Itävalta on kärjessä siinä, kuinka paljon henkilökunnasta on muualla kuin Itävallassa syntyneitä. Itävallan hotelli- ja ravintola-alalla jopa puolet työntekijöistä on ulkomailta.
– Siitä olemme vielä kaukana, mutta tämä sama tilanne on tulevaisuudessa myöskin Suomessa.
MaRa tukee ja pyrkii edistämään työperäistä maahanmuuttoa. Lappi toivoo erityisesti, että ulkomailta tulevat työntekijät integroituisivat Suomeen eli muuttuisivat osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
– Sesonkityöntekijöitä tarvitaan aina, mutta me toivomme, että ulkomailta tulevat työntekijät asettuisivat Suomeen. He voisivat hankkia täällä lapsia, jotka kasvaisivat suomalaisiksi.





