Viime aikoina sähkön hinnassa on ollut rajujakin muutoksia, jotka peilautuvat energiakriisiin. Pörssisähkön hinta on käynyt jopa miinuksella, mutta määräaikaisissa sähkösopimuksissa muutosta ei ole vielä juurikaan nähty. Nyt määräaikaisten sopimusten hinnat ovat vihdoin kääntymässä laskuun, kertoo Talouselämä.
Suomalaisen kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan kyse on sekä kysynnän ja tarjonnan mukaisesta tilanteesta, mutta myös pienentyneistä riskeistä.
– Se ei tarkoita, etteikö riskejä ole. Mutta nyt nähdään, että tilanne on paremmin hallussa ja näkymä on selvästi positiivisempi kuin miltä se erityisesti talvella näytti, Ruusunen sanoo.
Suomen alueen sähköfutuurit ovat alimmalla tasolla pitkään aikaan, erityisesti vuoden 2024 osalta. Futuurilla tarkoitetaan ostajan ja tuottajan välillä tehtävää tukkusopimusta, jossa tiettynä ajanjaksona tulevaisuudessa toimitettavalle sähkölle sovitaan tietty määrä ja hinta.
Sähkön hintaa oli povattu nousevaksi tulevana talvena. Ruususen mukaan näin ei välttämättä tapahdukaan.
– Näkymä parani, kun Euroopan kaasutilanne saatiin kuntoon ja Suomen sähköntuotannon investoinnit, kuten Olkiluoto 3 ja tuulivoima, saatiin toteutettua, hän sanoo.
Energiakriisiin liittyen Venäjän kaasun- ja sähköntuotannon loppumisesta aiheutunut shokki on saatu hyvin torjuttua, kertoo Ruusunen.
– Asiat on saatu haltuun sillä tavalla, että Eurooppa ei ole enää Venäjästä riippuvainen, hän sanoo.





