Asiakkaita ruokakaupassa Tallinnassa. LEHTIKUVA / RAUL MEE

Viron hintataso noussut ennätyksellisesti

Kaikkien elintarvikkeiden hinta on noussut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron taloudellisen tutkimusinstituutti EKI:n johtaja Marje Josing kertoo maan yleisradioyhtiö ERR:n mukaan, ettei maassa ole koskaan nähty nykyisenkaltaista hintatason nousua.

Kaikkien elintarvikkeiden hinta on Virossa noussut merkittävästi verrattuna vuoden takaiseen. Eniten nousua on nähty viljan, ruokaöljyn ja sokerin hinnoissa.

Suurin tekijä kotitalouksien ostoskorin kallistumisessa on kuitenkin lihatuotteet.

– Onneksi sianlihan hinnat ovat pysyneet Euroopassa matalina. Naudanlihan hinta on noussut selkeästi, mutta virolaiset ostavat sitä vähemmän. Ihmiset ovat ostaneet enemmän kanaa ja porsaanlihaa, Josing kertoo.

EKI on tutkinut hintatasoa jo 30 vuoden ajan, eikä tilanne ole näyttänyt tältä kertaakaan. Joidenkin tuotteiden hinta on voinut nousta 50 prosentilla viikossa, ja hintaero eri kauppojen välillä on merkittävä.

– Samaa öljyä myydään yhdessä kaupassa 6 eurolla ja toisessa 3 eurolla. Itse asiassa vähittäiskauppa on käännetty täysin ylösalaisin. Elintarvikkeiden hinnat ovat tietysti nousseet vuosia – kun aloitimme vuonna 1992, halvin viikoittainen ruokaostoskori maksoi kymmenen euroa ja nyt se maksaa sata euroa, Josing kertoo.

– Mutta tilanne, jossa hinnat nousevat muutamassa tunnissa tai päivässä – sellaista en ole ikinä nähnyt.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)