Työryhmä selvittää kutsuntojen kehittämisen vaikutukset kutsuntaprosessiin osallistuvien viranomaisten vastuisiin ja toimintaan sekä arvioi resursointia ja toimeenpanon aikataulua. Työryhmän tulee myös tunnistaa mahdolliset lainsäädännön muutostarpeet.
Työryhmän puheenjohtajana toimii kansallisen puolustuksen yksikön johtaja Sami Nurmi puolustusministeriöstä.
Lisäksi selvitystyöhön osallistuu asiantuntijoita puolustusministeriöstä, Pääesikunnasta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Opetushallituksesta, työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä.
– Koko ikäluokkaa, sekä naisia että miehiä, koskeville kutsunnoille on olemassa Suomessa laaja tuki. Työryhmämme työ tulee antamaan perusteita poliittiselle päätöksenteolle asevelvollisuuden kehittämiseksi parlamentaarisen komitean viitoittamaan suuntaan. Hienoa, että olemme saaneet eri hallinnonalojen osaajat mukaan tähän tärkeään, mutta myös haastavaan työhön, toteaa Nurmi tiedotteessa.
Työ on jatkoa lokakuussa 2021 valmistuneelle parlamentaarisen komitean selvitykselle, jossa tarkasteltiin yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä.
Asevelvollisuuskomitean selvitystyön reunaehdoiksi annettiin, että kehittämisen pitää tuottaa sotilaalliselle maanpuolustukselle operatiivista lisäarvoa sekä tukea maanpuolustustahdon ja kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistamista.





