Puolustusvoimien toimivaltuuksia sotilasrikosten torjunnassa halutaan laajentaa LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Näin lausunnoissa kommentoidaan puolustusvoimille haettuja uusia valtuuksia

Keskusrikospoliisi suhtautuu muutosehdotuksiin "varovaisen myönteisesti".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen lakiluonnoksen mukaan Pääesikunta saisi jatkossa poliisille perinteisesti kuuluvia tehtäviä ja toimivaltuuksia liittyen myös sotilasrikosten ennalta estämiseen ja paljastamiseen.

Verkkouutiset kertoi lakihankkeesta ja Upseeriliiton esiin nostamasta kritiikistä tässä jutussa.

Muutosesitykset sisältyvät hallituksen lakiluonnokseen sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa. Lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi muutama viikko sitten. Lausuntoja toimitettiin yli kolmekymmentä ja valtaosassa niistä muutosesityksiin suhtaudutaan pääosin myönteisesti.

Esimerkiksi Keskusrikospoliisi sanoo suhtautuvansa esitettyihin muutosehdotuksiin ”varovaisen myönteisesti ja pitää esityksen tavoitteita lähtökohtaisesti kannatettavina”.

”Poliisi on sisäisen turvallisuuden ylläpitämisen ja rikostorjunnan yleisviranomainen, jonka tehtäviin kuuluu kaikkien rikosten selvittäminen rikoslajista riippumatta. Poliisi pyrkii myös toiminnassaan keskittymään laajoihin rikoskokonaisuuksiin. Näin ollen Keskusrikospoliisi pitää perusteltuna sitä, etteivät pääesikunnan yleiset toimivaltuudet rikostorjuntatehtävissä ole yhtä laajat kuin poliisilla, ja että ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu matalalla kynnyksellä”, painottaa Keskusrikospoliisi lausunnossaan.

Eduskunnan oikesasiamiehen kanslian lausunnossa taas arvioidaan, etteivät lakiluonnoksen perusteet ”vakuuttavasti osoita Pääesikunnan rikostorjuntatoimivaltuuksien laajentamisen välttämättömyyttä”.

”Ylipäätään pidän ongelmallisena sitä, että samalla viranomaisella on sekä tiedustelu- että rikostorjuntatoimivaltuudet. Tämä koskee niin Puolustusvoimia kuin Suojelupoliisia. Mielestäni kehityksen tulisi kulkea siihen suuntaan, että rikostorjunta kuuluisi poliisille ja tiedustelutoimivaltuuksia käyttävä viranomainen ei osallistuisi rikostorjuntaan eikä sillä siten olisi sen enempää rikosten estämis- ja paljastamistehtäviä kuin selvittämistehtäviä”, katsoo eduskunnan oikeusasiamies.

Sisäministeriö pitää ehdotusta ”lähtökohtaisesti kannatettavana, vaikkakin esitys on vielä luonnosvaiheessa.” Ministeriö pitää sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain kokonaisuudistusta perusteltuna. ”Lain rakenteen ja systematiikan uudistaminen selkiyttää sääntelyä. Lain selkeys ja johdonmukaisuus on tärkeää, ottaen huomioon, että suuri osa lain soveltajista on sotilaita, joilla ei välttämättä ole syvällistä juridista koulutusta”, katsoo ministeriö lausunnossaan.

LUE MYÖS:

Ministeriö vastaa kritiikkiin: Tästä syystä Puolustusvoimille kaavaillaan ”poliisivaltuuksia”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)