Kremlin militaristinen retoriikka on muuttunut viime kuukausina entistä kovemmaksi. Jos presidentti Vladimir Putinin hallinto todella kokee Yhdysvaltojen ja Naton uhkaavan Venäjän olemassaoloa, on venäläisen Novye Izvestija -verkkolehden mukaan perusteltua kysyä, haaveileeko länsi todella Venäjän tuhoamisesta.
– Jos niin on, miksi se ei ole toteuttanut sitä aiemmin, vaikka historiassa olisi ollut siihen hyvin otollisia hetkiä, lehti hämmästelee.
Vielä ennen vuonna 1917 tapahtunutta Venäjän vallankumousta myyttiä ”vihollisten piirittämästä maasta” loisti lehden haastatteleman politiikan tutkija Dmitri Nekrasovin mukaan poissaolollaan ja syntyi vasta sisällissodan jälkeen.
– Siinä yhdistyi monta tekijää. Myytti ulkopuolisista valloittajista vahvisti bolsevikkien legitimiteettiä ja helpotti mobilisaatiota; marxilaisuuden perusoppeihin kuului ”luokkataistelun” väistämättömyys, ja hartaat marxilaiset uskoivat, että porvarien oli yksinkertaisesti pakko taistella luokkavihollisiaan vastaan. Tahallisesti tai tahattomasti kaikki ottivat ohjenuorakseen Ranskan suuren vallankumouksen esimerkin: koska siellä tapahtui taantumuksellinen interventio, niin täytyi tapahtua myös täällä, Nekrasov sanoo.
Tilaisuuksia ei ole puuttunut
Todellisuudessa bolsevikkihallinnon täytyi Nekrasovin mukaan ymmärtää, että länsi ei käynyt todellista sotaa Neuvostoliittoa vastaan, vaan päinvastoin kohteli sitä pehmeämmin kuin olisi ollut perusteltua odottaa.
Jos länsi olisi halunnut tuhota Neuvostoliiton, siihen olisi Nekrasovin mielestä tarjoutunut myös toisen maailmansodan aikana erinomainen tilaisuus vain lopettamalla maalle annettu apu vuonna 1943 heti, kun itärintaman välittömän romahduksen uhka oli väistynyt, ja keskittämällä voimansa Japanin nujertamiseen Saksan sijasta. Hän muistuttaa, että sodan loppuvaiheessa ja useita vuosia sen jälkeen Yhdysvalloilla olisi ollut käytettävissään ydinase, mutta Neuvostoliitolla ei.
1990-luvun alussa Neuvostoliiton valloittaminen tai tuhoaminen olisi Nekrasovin mielestä käynyt aivan erityisen helposti, jos sellaisia suunnitelmia olisi ollut.
– Kukaan ei olisi edes tehnyt sen kummempaa vastarintaa. Venäjän heikkouden aikana lännen ponnistelut kuitenkin tähtäsivät – joskaan ei niin tarmokkaasti kuin olisi voinut – kaaoksen estämiseen, vakauttamiseen, [Neuvostoliiton] koko ydinasearsenaalin siirtämiseen Venäjän federaatiolle, lainoihin, humanitaariseen apuun ja muuhun sellaiseen, Nekrasov sanoo.
Silloin Venäjän johto ei hänen mukaansa suhtautunut länteen uhkana, vaan pelottelu palasi Kremlin retoriikkaan vasta olojen vakiinnuttua.
– Mutta kertaakaan – kaikista tilaisuuksista huolimatta – angloamerikkalaiset eivät yrittäneet vallata Venäjän alueita eivätkä eliminoida maata geopoliittisena kokonaisuutena tai sotilaallisena uhkana, hän toteaa.
Padottu – ei tuhottu
Tosiasiassa länsi on Nekrasovin mukaan tyytynyt vain kaiken aikaa patoamaan Venäjää tavalla tai toisella – ei tuhoamaan sitä.
– Tämä logiikka ei koske vain Venäjää. Länsi ei ole ryhtynyt toimiin edes paljon villimpää ja sotilaallisesti heikompaa Pohjois-Koreaa vastaan – ei nyt eikä myöskään 1990-luvulla, jolloin ne
hullut eivät vielä olleet hankkineet pommia, hän sanoo.
Hän muistuttaa Winston Churchillin jääneen yksin esittäessään Venäjän vallankumouksen jälkeen Britannian silloiselle pääministerille David Lloyd Georgelle ja tämän ranskalaiselle virkaveljelle Georges Clemenceaulle sotilasoperaatiota bolsevikkihallinnon kukistamiseksi.
Jos Churchill olisi saanut tahtonsa läpi, maailma olisi Nekrasovin mukaan säästynyt kymmeniltä miljoonilta tarpeettomilta kuolonuhreilta.
– Churchilleistä on ollut pulaa ennenkin, ja nykyiset läntiset poliitikot ovat täysiä Chamberlainejä, hän toteaa vuoden 1938 surullisenkuuluisan Münchenin sopimuksen allekirjoittaneeseen Britannian pääministeriin Neville Chamberlainiin viitaten.
