Asuntosijoittaminen on perinteisesti mielletty matalariskiseksi tavaksi sijoittaa ja vaurastua. Näin ei kuitenkaan ole aina. Helsingin Sanomat kertoo Vantaan Tikkurilasta asunnon ostaneesta Pekka Astalasta, joka on laskelmiensa perusteella menettänyt kymmeniä tuhansia euroja sijoitusasunnon hankinnan takia.
Astala osti Tikkurilasta kaksion vuonna 2018. Silloin asunnon hinta oli 187 000 euroa. Nyt asunnon hinta on Astalan laskelmien mukaan laskenut noin 160 000 euroon. Hinnanpudotus kahdeksassa vuodessa on ollut 27 000 euroa.
Asuntoa ei ostettu alun perin sijoituskäyttöön, sillä Astala asui asunnossa vuoteen 2022 asti. Sen jälkeen hän muutti muualle ja jätti asuntonsa sijoitusasunnoksi. Arkikielellä tämä tarkoittaa asunnon laittamista vuokralle. Silloin hän ajatteli, että asunnon vuokraaminen olisi hyvä keino sijoittaa.
Sen jälkeen asuntomarkkinoilla tapahtui merkittäviä muutoksia. Myyntiajat pitenivät ja asuntojen hinnat kääntyivät laskuun. Taustalla on muun muassa maailmanpoliittisessa tilanteessa tapahtuneet muutokset, jotka heijastuivat myös asuntomarkkinoille.
HS:lle Astala kertoo pitävänsä tänä päivänä asuntoa huonona sijoituskohteena piensijoittajalle. Näkemystään hän perustelee pidentyneillä myyntiajoilla ja hyytyneillä asuntomarkkinoilla. Asuntoa myyvälle tilanne näyttäytyy etenkin asuntojen laskeneina hintoina. Tilanne on erittäin kiusallinen silloin, jos myyjällä on pakottava tarve saada omaisuus realisoitua samalla hetkellä, kun asunnon arvo on laskussa. Jos esimerkiksi Astala myisi asuntonsa nyt, hän ottaisi siitä tappioita kymmenien tuhansien eurojen edestä.
– Asuntoa ei voi myydä osittain, kuten osakkeita. Osakkeista voi myös katsoa päivittäin niiden arvon, toisin kuin asunnosta. Asunnosta ei myöskään pysty tietämään, mihin hintaan sen pystyy myymään ja kuinka kauan myyminen kestää, Astala summaa HS:lle.
Jälkiviisaana Astala toteaa, että jos olisi tiennyt asuntomarkkinatilanteilla tapahtuvan muutoksen ja arvonalennuksen, hän olisi myynyt asuntonsa vuonna 2022 eikä olisi laittanut sitä vuokralle.