Kaksi kolmesta suomalaisesta ajattelee omistavansa liikaa tavaraa – yksi ryhmä korostuu

Noin 40 prosenttia karsii tavaroitaan useammin kuin kerran vuodessa.
Suomalaisten koteihin kertyy tavaraa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Suomalaisten koteihin kertyy tavaraa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista ajattelee omistavansa liikaa tavaraa, selviää käytetyn tavaran vertaiskauppa Tori.fi:n teettämästä Suuri vertaiskauppatutkimus 2025 -kyselytutkimuksesta.

Vastaajista 65 prosenttia piti omistamaansa tavaramäärää liiallisena. Vastauksissa korostuu, että naiset ajattelevat miehiä useammin omistavansa liikaa tavaraa. Naisista tavaramääräänsä piti liian suurena 72 prosenttia, miehistä taas 58 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tavaroista myös yritetään päästä eroon niitä karsimalla. Useammin kuin kerran vuodessa tätä harrasti 39 prosenttia vastaajista. Yli puolet heittää karsimaansa tavaraa roskiin, ja yleisemmin tätä tekevät miehet kuin naiset.

Huomattavaa kuitenkin on, että 70 prosenttia suomalaisista myös myy käyttötavaraomaisuuttaan.

– Se on suuri muutos 10 edellisen vuoden aikana. Naisista myy 78 prosenttia, miehistä 64, toteaa Torin johtaja Jenni Tuomisto.

– Tämä kulttuuri on kasvanut koko vertaiskaupan helpottumisen myötä. Se on verkkokauppaistumista.

Tuomisto kuitenkin muistuttaa, että kehitettävää riittää. Suomalaiset voisivatkin hänestä päästä ajatteluun, että käyttökelpoisen tavaran roskiin heittäminen on virhe.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vaikka tavara olisi toiselle turha, aina se on jollekulle toiselle löytö, Tuomisto muistuttaa.

Ylimääräistä tavaraa säilytetään eri paikoissa. Joka viides suomalainen sulloo ylimääräisiä tavaroitaan kaappiin, joka kolmas vie niitä taas varastoon. Lisäksi tavaranpaljoutta säilytetään mökeillä.

Tuomiston mielestä kaappeihin, varastoihin ja mökeille hillottu tavara on käytännössä hyödyntämätöntä varallisuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Koko Suomen mittakaavassa tämä makaava varallisuus on iso määrä euroja poissa ostovoimasta. Ja mitä kauemmin tavaraa säilöö, sitä herkemmin aika ajaa siitä ohi ja myyminen hankaloituu, Tuomisto harmittelee.

Aiemmin Lapin yliopiston väitöskirjatutkimus on arvioinut keskiverron suomalaisperheen omistavan 10 000–50 000 tavaraa.

LUE MYÖS:
Myytkö paljon tavaraa netissä? Helppo virhe voi johtaa rikosvastuuseen

Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Vuokralaisen neuvotteluasema on parantunut.
Mainos