Ministeri IS:lle: En ymmärrä taksilain vastustajia

Lulu Ranteen mukaan taksamittari osoittaa, että kyseessä on asiansa hoitava kuljettaja.
Takseja Helsingissä. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Takseja Helsingissä. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lausuntokierros pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen esityksestä taksilain uudistamisesta valmistui viime viikon lopulla.

Sen sisällöstä ei ole tiettävästi saavutettu vielä poliittista sopua. Erimielisyyttä on muun muassa pakollisiin taksamittareihin liittyen, jotka voivat lisätä kustannuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo Ilta-Sanomille, ettei ymmärrä esityksen saamaa vastustusta hallituskumppaneilta. Hänen mukaansa taksamittareilla voisi vähentää tilanteita, joissa matkustaja kokee tulleensa huijatuksi.

Ministerin näkemys on, että alustatoimijoilla on ”kaikkia kikkailuja”, joiden kautta he voivat antaa asiakkaalle valikoituja tietoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos sinulla on taksamittari, niin se kertoo siitä, että olet kunnon ihminen ja hoidat hommat. Sillä pystyy osoittamaan kunnollisuuden, Lulu Ranne sanoo.

Hän vetoaa siihen, että enemmistö alan yrityksistä ja edunvalvontajärjestöistä kannattaa taksamittareita ja värillisiä rekisterikilpiä. Jatkossa taksiluvan saaneiden taustat tutkitaan muun muassa vakavien rikosten osalta.

– Tulen tekemään kaikkeni, että tämä menee pohjaesityksen mukaisesti maaliin, ministeri sanoo IS:lle.

Presidentin mukaan Iranin konfliktissa pitäisi siirtyä eskalaation sijasta rauhanvälitykseen.
Kansanedustaja luettelee ministerille potentiaalisia leikkauskohteita.
Valtiovarainministeri sanoo pitävänsä ehdotusta hyvin epärealistisena.
Mainos