Kymmeniä Kiinan sotilaskoneita ja useita laivoja Taiwanin ympärillä

Viranomaisten mukaan kiinalaisten toimintaan on reagoitu.
Taiwanin puolustusvoimat ampuu Sky Sword -ohjuksen harjoituksessa. AFP / LEHTIKUVA / I-HWA CHENG
Taiwanin puolustusvoimat ampuu Sky Sword -ohjuksen harjoituksessa. AFP / LEHTIKUVA / I-HWA CHENG

Taiwanin puolustusministeriö soittaa hälytyskelloja Kiinan ilmavoimien ja laivaston toiminnasta saarivaltion lähialueilla.

Ministeriö on julkaissut virallisella tilillään alta löytyviä tiedotteita ja karttakuvia kiinalaisten toiminnasta. Niiden perusteella viikonloppu on ollut varsin vilkas. Yhteensä kymmenet kiinalaiset koneet ja useat sota-alukset näyttävät operoineen eri puolilla Taiwania ympäröiviä merialueita lauantaina ja sunnuntaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tilannetta on seurattu ja siihen on vastattu, Taiwanin puolustusministeriö sanoo.

Julkaistun aineiston mukaan Taiwanin lähialueilla havaittiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 16 Kiinan ilmavoimien konetta, kuusi Kiinan laivaston laivaa ja kaksi muuta Kiinan viranomaisten alusta. 13 kiinalaiskoneen kerrotaan lentäneen Taiwanin ilmapuolustusalueelle. Vastaavasta kerrottiin myös lauantaina.

Taiwanin puolustusministeriö tiedotti tänään Suomen aikaa yhdeksältä aamulla, että siihen mennessä oli havaittu jo yli 18 kiinalaista sotilaslentoa. Kiinan ilmavoimien ja merivoimien kerrotaan harjoitelleen yhteistoimintaa. Taiwanin ilmavoimien sanotaan seuranneen tapahtumia. Tämän tarkemmin taiwanilaisten reaktioita ei ole avattu.

Kiina on tehnyt viime aikoina runsaasti laajoja ja aggressiivisia harjoituksia Taiwanin lähellä. Paikoin toimintaa on kuvattu jopa saaren ”saartamiseksi”. Kiinan on arvioitu seuraavan tarkasti Yhdysvaltain reaktioita uhkaaviin toimiin.

Taiwanin puolustuksen asiantuntija, sotatutkija ja Australian asevoimien kenraalimajuri (evp.) Mick Ryan varoitti hiljattain, että Kiinan yhä suurempi ja tiuhempaan tapahtuva sotilaallinen toiminta Taiwanin lähellä tekee siihen reagoimisesta entistä vaikeampaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

LUE MYÖS:
Evp-kenraalilta varoitus Taiwania saartavista Kiinan aluksista – ”Voi muuttua todeksi”

Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Aiemmin kaupalliseksi nimetystä kuva-analyysistä on tullut sotilaskelpoista maalidataa avoimeen informaatiotilaan.
Peking painostaa muun muassa Australiaa ja Yhdysvaltoja aggressiivisilla keinoilla.
Mainos