Älypuhelimen tuijottelu lisää likinäön riskiä

Riskit kasvavat tunti tunnilta.
Ruutuajan rajaaminen auttaa suojautumaan myös näköhäiriöiltä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ruutuajan rajaaminen auttaa suojautumaan myös näköhäiriöiltä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Runsas älylaitteiden tuijottelu lisää likinäköisyyden riskiä. Asia ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Riskit kasvavat sen mukaa, mitä enemmän ruutujen tuijotteluun käyttää aikaa.

Itse asiassa riskit kasvavat hyvin nopeasti. Jokainen ruudun äärellä vietetty tunti kasvattaa likinäköisyyden todennäköisyyttä 21 prosentilla. Riskit alkavat kasvaa jo ensimmäisen ruudun ääressä vietetyn tunnin jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lisäksi riski kasvaa edelleen, jos päivittäin viettää merkittävän osan valveillaoloajastaan ruutujen äärellä. Jos ihminen viettää päivässä vähintään neljä tuntia ruutujen äärellä, likinäköisyyden riski on jopa kaksinkertainen.

Tutkimustulos perustuu 45 aiemman tutkimuksen tietoihin, joihin on osallistunut yli 335 000 ihmistä. Tutkijat havaitsivat tutkimusten osoittavan selvän syy-yhteyden älylaitteiden käytön ja likinäköisyyden välillä.

Likinäköisyys tarkoittaa sitä, että lähellä näkyvät kohteet näyttävät silmissä selkeiltä, mutta kaukana olevat kohteet epäselviltä. Likinäköinen ihminen kykenee esimerkiksi lukemaan kirjaa, mutta hänellä voi olla vaikeuksia ajaa autoa ilman silmälaseja tai piilolinssejä.

Likinäköisyyden kohonnut riski voi tutkijoiden mukaan liittyä siihenkin, että tyypillisesti älylaitteita tuijotetaan läheiseltä etäisyydeltä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkijat pitävät löydöstä merkittävänä, sillä älylaitteiden käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Samalla älylaitteiden käyttöön liittyvät terveysriskit tulevat lisääntymään tulevaisuudessa. Ratkaisuksi ongelmaan tutkijat suosittelevat muun muassa päivittäisen ruutuajan rajaamista.

Älylaitteiden runsas käyttö ei ole vaaraksi pelkästään silmien terveydelle. Laitteiden runsaalla käytöllä on havaittu olevan yhteyksiä esimerkiksi keskittymiskyvyn heikentymiseen.

LUE MYÖS:
Näin älylaitteen käyttö iskee aivoihisi – miehet erityisessä vaarassa
Antti lopetti älypuhelimen käytön vapaa-aikana – näin hänen elämänsä mullistui
Oletko koukussa älypuhelimeesi? Nämä merkit paljastavat riippuvuuden

Yli puolet paksu- ja peräsuolisyövistä liittyy riskitekijöihin, kuten epäterveelliseen ruokavalioon.
Ruokavalion on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lisäävän myös syöpäriskiä.
Sosiaalisen median käyttö voi kasvaa huomaamatta liialliseksi ja alkaa haitata arkea. Asiantuntijan mukaan tietyt merkit voivat paljastaa, milloin käyttö on muuttumassa ongelmaksi.
Mainos