Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaikuttaa näyttäytyvän venäläisille hämmentävänä toimijana, kertoo BBC, joka haastatteli venäläisiä Tverin alueella.
Osalle paikallisista sota on jotakin, mitä todistetaan vain televisiota katsomalla, mutta joillekin se on paljon todellisempaa.
Paikallinen Anna toivoo, että sota tulisi pian päätökseen. Myös Donald Trump kertoo tavoittelevansa rauhan aikaansaamista. Rauhanneuvottelut on aloitettu, mutta kuitenkin ilman Ukrainaa ja Eurooppaa.
Anna pitää Trumpia mustana hevosena.
– En ole varma, mitä häneltä voi odottaa, Anna toteaa.
Sodan päättymisen uskotaan tuovan mukanaan taloudellista helpotusta.
– Hinnat ovat nyt niin korkealla. Erityisesti juuri niissä tuotteissa, mitä eniten tarvitsen, vaikka perunoiden ja sipuleiden kohdalla. Tunnen vaikutuksen todella, Yulia sanoo.
Opettajana toimiva Mikhail ei usko, että Trumpilla on strategiaa rauhan takaamiseksi.
– Valitettavasti Trumpilla ei ole mitään suunnitelmaa. Hän on improvisoija. Hän ei tiedä, mitä hän aikoo tehdä. Sympatiani hänelle. Olen iloinen, että hän voitti, mutta tässä tilanteessa olemme kaikki pimennossa. Trump on itsekin pimennossa, hän toteaa.