IL: Siveetön esiintyminen Venäjän lähetystön kameroille johti sakkoihin

Rikos tapahtui toukokuussa.
Venäjän suurlähetystö Helsingin Tehtaankadulla. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Venäjän suurlähetystö Helsingin Tehtaankadulla. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Käyttäytyminen Venäjän lähetystön edessä ja sukuelimen paljastaminen sen valvontakameroille johti rangaistukseen, kertoo Iltalehti.

30-vuotias mies teki tekonsa sunnuntai-iltapäivänä toukokuussa. Ensin hän näytti elintään Venäjän lähetystön valvontakameralle, sitten virtsasi lähetystön pihan puolelle aidan läpi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Syyttäjän määräämän sakkorangaistuksen mukaan mies syyllistyi sukupuolisiveellisyyden julkiseen loukkaamiseen. Syyttäjän päätöksen mukaan teko aiheutti pahennusta. Iltalehden mukaan päätöksestä ei käy ilmi, kuka teosta pahastui.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pienituloinen mies sai teosta kymmenen päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan 60 euroa. Lisäksi miehen tulee maksaa 40 euron suuruinen rikosuhrimaksu.

Useisiin Venäjän lähetystöihin ja muihin valtion omistamiin tiloihin ympäri maailman on kohdistettu runsaasti erilaista ilkivaltaa sen jälkeen, kun Venäjä helmikuussa 2022 käynnisti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Esimerkiksi Puolassa lähettilään kodin eteen tuotiin hyökkäyksen alkamisen kaksivuotispäivänä läjä lantaa.

Nyt Helsingissä lähetystön pihalle virtsanneen miehen motiivi ei käynyt ilmi Iltalehden näkemästä sakkopäätöksestä.

Kohteena oli yksi Venäjän vanhimmista ja suurimmista polttoaineteollisuuden tuotantolaitoksista.
Ukrainalaiset tiesivät odottaa Venäjän mekanisoituja joukkoja Lymanissa,
Venäläislähteen mukaan helikopterit ovat joutuneet drooni-iskujen kohteeksi.
Mainos