Venäläisviranomaiset aikovat lisätä ukrainalaislasten viemistä Venäjälle tulevana kesänä, arvioi sotaa seuraava ajatushautomo ISW. Suunnitelmia asiasta on tullut esiin venäläisviranomaisilta miehitetyiltä Luhanskin, Hersonin ja Krimin alueilta.
Esimerkiksi miehityshallitusta edustava Luhanskin aluejohtaja Leonid Pasetšnik ilmoitti maanantaina, että yli 12000 Luhanskin alueen lapselle tullaan järjestämään ”vierailu” Venäjälle tämän vuoden aikana.
Pasetšnikin mukaan venäläinen ”Hyötylomat”-niminen järjestö tulee sponsoroimaan 40000 lapselle kesäleirejä ja opetuksellista ohjelmaa. Pisimmillään ukrainalaislapsia aiotaan lähettää leirille Vladivostokin alueelle, jossa Hersonin työministerin mukaan järjestetään ”opetuksellista, urheilullista sekä kulttuurillista ohjelmaa”.
Luhansin opetus- ja tiedeministeri ilmoitti, että nuoria Luhanskin alueelta aiotaan lähettää sotilaallis-isänmaalliselle urheiluleirille Venäjän Volgogradin alueelle, jossa heille opetetaan muun muassa tulen käyttöä, taktiikkaa, laskuvarjohyppyjä, lennokkien käyttöä ja lääkinnällisiä taitoja.
ISW toteaa, että vaikka Venäjä kehystää leirit viihdyttäviksi ja hyödyllisiksi vapaa-ajan aktiviteeteiksi, ne ovat perustava osa Venäjän suunnitelmaa, jossa ukrainalaisia, myös lapsia, pakkosiirretään Venäjälle. Lasten kaappaaminen on yksi osa kansanmurhan harjoittamista, vaikka leirejä yritetään naamioida väliaikaisiksi. Verkkouutiset kertoi aiemmin, että lyhyet leirit ovat pahimmillaan muuttuneet kuukausien pituisiksi.
Koulujen loma-aika on venäläisviranomaisille otollista aikaa lisätä lasten pakkosiirtoja. Tarjotuilla ”lomilla” ja ”kesäleireillä” lapset käyvät läpi venäläistämisohjelman, jonka tarkoitus on eristää heitä heidän ukrainalaisista perheistään, kielestään, kulttuuristaan ja historiastaan.