”Puolustus on valmiina” – Iran laukaisi myös ohjuksia

Israelin pääministeri kertoo maan varautuneen kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.
Iranin ohjuskalustoa vallankumouskaartin videolla. / Telegram
Iranin ohjuskalustoa vallankumouskaartin videolla. / Telegram

Iran lähetti myöhään lauantai-iltana yli sata räjähdelennokkia kohti Israelia.

Israelin asevoimien (IDF) mukaan GPS-paikannusta tullaan häiritsemään tietyillä alueilla osana vastatoimia. Israelin, Irakin ja Jordanian ilmatila suljettiin tilanteen vuoksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Iranin valtiollisen television mukaan vallankumouskaarti toteutti ”merkittävän lennokkioperaation” Israelissa sijaitsevia kohteita vastaan. Droonien matka kesti useita tunteja.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan maa on varautunut Iranin suoraan hyökkäykseen.

– Puolustusjärjestelmämme on valmiina, ja olemme varautuneet kaikkiin skenaarioihin sekä puolustuksen että hyökkäyksen osalta. Puolustamme itseämme kaikilta uhkakuvilta rauhallisesti ja päättäväisesti, Netanjahu totesi tiedotteessa.

Carnegie-ajatuspajan tutkija Nicole Grajewski huomauttaa viestipalvelu X:ssä, että lennokit eivät ole välttämättä hyökkäyksen vaarallisin osa. Ne voivat olla harhautus, jolla kulutetaan Israelin ilmapuolustuksen voimavaroja ennen varsinaista iskua.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että prikaatikenraali Amir Ali Hajizadehin johtamat vallankumouskaartin ohjusjoukot osallistuvat nyt aloitettuun operaatioon. Hajizadeh valvoi tammikuussa ballistisilla ohjuksilla toteutettuja iskuja Syyriassa ja Irakissa sijaitseviin kohteisiin.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän ei ole esiintynyt julkisesti Israelin Syyriassa 1. huhtikuuta tekemän ilmaiskun jälkeen. Iranilaismediassa jaettiin laajasti kuvaa, jossa prikaatikenraali hymyili kuunnellessaan Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein puhetta, jossa hän vakuutti maan kostavan Israelin toimet.

IISS-tutkimuslaitoksen asiantuntija Fabian Hinz kehotti myöhään lauantai-iltana seuraamaan, laukaiseeko Iran lähituntien aikana myös ballistisia ja risteilyohjuksia. Niiden matka-aika Israeliin on huomattavasti lennokkeja lyhyempi.

Israelin mediassa kerrottiin CNN:n mukaan puolenyön tienoilla, että Iran laukaisi myös ballistisia ja risteilyohjuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurin osa lennokeista ja ohjuksista torjuttiin. Vaurioiden kerrotaan jääneet rajallisiksi.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut eivät usko opposition valtaannousuun.
Yhdysvaltain presidentin mukaan Iran antautui jo Lähi-idän maille.
Iranin islamilainen tasavalta on vuosikymmenten aikana rakentanut maanalaisia ohjusvarastoja, joita se kutsuu ”ohjuskaupungeiksi”.
Mainos