Yhdysvaltalaisten kiinteistökaupat yli kaksinkertaistuivat Suomessa viime vuonna, kertoo Uutissuomalainen.
Puolustusministeriö antoi viime vuonna luvan 65 kiinteistökaupalle, jossa ostaja oli Yhdysvalloista. Toissa vuonna vastaavia lupia myönnettiin 27.
– Tilastopoikkeama selittyy ennen kaikkea muutaman yhdysvaltalaisyrityksen hankinnoilla, joilla ostettiin useita kiinteistöjä samalla kertaa, kertoo asiantuntija Joonas Laito puolustusministeriöstä USU:lle.
Laiton mukaan yhdysvaltalaiset yksityishenkilöt ostivat kiinteistöjä pääosin asuinkäyttöön ja Suomen Nato-jäsenyydellä on ollut ennemmin yhdysvaltalaisten intoa lisäävä kuin heikentävä vaikutus.
Yhdysvaltalaisten ohella aiempaa ahkerammin kiinteistökauppoja suomalaisten kanssa tekivät viime vuonna ukrainalaiset. Kauppamäärää vauhditti se, että Suomeen on saapunut kymmeniätuhansia Ukrainan sotaa paenneita ihmisiä. Venäläisten tekemät kaupat sen sijaan vähenivät selvästi.
Vuonna 2020 voimaan tulleen lain mukaan EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten henkilöiden ja yritysten kiinteistökaupat edellyttävät puolustusministeriön lupaa. Lain tarkoituksena on estää kiinteistökauppoja Suomen turvallisuuden kannalta tärkeiden alueiden läheisyydestä. Puolustusministeriössä tehtiin viime vuonna yhteensä 690 lupapäätöstä.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi aiemmin, että EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten henkilöiden ja yritysten kiinteistökauppojen lupaehtoja aiotaan kiristää Suomessa.