Taloyhtiölainojen kohonneita kustannuksia ei pitäisi verrata tilanteeseen, jossa lainaa ei ole lainkaan, kirjoittaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes Viisas Raha -kolumnissaan.
– Tällainen vertailu on sekä laiskaa että harhaanjohtavaa. Jos lainaa ei ole sidottu kiinteään korkoon (mitä harvoin Suomessa on), lainarahan hinta on noussut ihan samalla tavalla riippumatta siitä, maksetaanko lainaa pääomavastikkeina taloyhtiölle vai suoraan pankille, hän jatkaa.
Mediassa on kirjoitettu viime aikoina suurista taloyhtiölainoista ja niiden nousseista korkokuluista, jotka erityisesti uusissa asunnoissa aiheuttavat nyt kalliita rahoitusvastikkeita.
Hughesin mukaan taloyhtiölainallisen kohteen kuukausikustannuksia tulisi verrata tilanteeseen, jossa osakas maksaisi taloyhtiölainan pois omalla henkilökohtaisella lainalla.
– Tällaisesta vertailusta ei kenties saa yhtä vetäviä klikkiotsikoita, mutta muuten siinä voisi olla järkeä.
Asunnon hankkiminen on niin iso taloudellinen päätös, että siihen liittyvät kuukausikustannukset eivät Hughesin mielestä saa tulla kenellekään yllätyksenä.
– Jos asuntoon liittyy taloyhtiölainaa, sen ehdoista täytyy olla perillä ihan samalla tavalla kuin silloin, jos kyseessä olisi oma henkilökohtainen laina, Hughes muistuttaa.
Hänen mukaansa taloyhtiölainan rinnalle kannattaa pyytää myös yhdestä tai useammasta pankista tarjous omasta henkilökohtaisesta lainasta ja verrata näiden ehtoja. Oma laina on monesti joustavampi.
– Omaan henkilökohtaiseen lainaan on helpompi saada neuvoteltua lyhyempi viitekorko (3 kk tai 6 kk) tai jonkinlainen korkosuojaus. Myös marginaali on usein parempi. Marginaalin osalta on hyvä tiedostaa, että taloyhtiölaina on yrityslainaa, jossa pankki voi yksipuolisella ilmoituksella muuttaa lainan marginaalia kesken laina-ajan.
Myös laina-ajan pituudesta, lyhennystavasta ja mahdollisesta lyhennysvapaasta on helpompi sopia henkilökohtaisessa lainassa.
– Jos pankki ei suostu myöntämään lainaa kiikarissa olevaan kohteeseen, on hyvä arvioida itsekin uudelleen, riittääkö oma maksukyky halutun suuruisen lainan hoitamiseen ylipäätään, Hughes kirjoittaa.
LUE MYÖS:
HS: Rakennusalan ahdinko pahenee, satoja asuntoja myymättä