Mielipide maakuntavaaleista ei monissa puolueissa ole yhtenäinen edes saman puolueen sisällä, kuten olemme saaneet viime kuukausina sekä valtakunnallisen että paikallisen tason poliittisia myllerryksiä seuratessamme huomata.
Olin perjantaina mukana Hämeen Kokoomuksen piirikokouksessa Forssassa, jossa Forssan kaupunginjohtaja aloitti tilaisuuden kritisoimalla rankoin ottein avauspuheessaan maakuntamallia. Tilaisuus jatkui kansanedustaja Kalle Jokisen ja ministeri Sanni Grahn-Laasosen puheenvuoroilla, joissa he molemmat puhuivat pitkään maakuntavaalien tärkeydestä ja hyvistä puolista. Sivustaseuraajalle maakuntamalli vaikuttaa varsin sekavalta – siinä, missä toinen haukkuu sen hallintohimmeliksi ja keskustan hegemoniaksi, toinen ylistää sen mukanaan tuomaa valinnanvapautta, yhdistävää ja tasa-arvoistavaa vaikutusta.
Uskon itse, että onnistuessaan maakuntamalli voi täyttää sille asetetut tavoitteet. Tämä toteutuu kuitenkin vain siinä tapauksessa, että järjestelmä ja maakuntahallintoa koskevat lait saadaan säädettyä kuntoon. Maakuntavaalijärjestelmässä on monia epäkohtia, joista kyseenalaisimpia ovat vaalien ehdokasasetteluun ja kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvät kysymykset.
Ehdolle asettumiseen vaikuttaa moni asia. Nykytietämyksen mukaan maakunnat ovat saamassa paljon vastuuta ja valtaa. Se tulee tulevaisuudessa hoitamaan esimerkiksi kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen, maataloushallinnon, ympäristöterveydenhuollon, työvoimapalvelut ja elinkeinojen edistämisen vain muutamia mainitakseni. Maakuntien suuri rooli innostaa myös valtakunnanpoliitikkoja lähtemään mukaan vaalitaistoon. Ehdokasasettelun nojalla he voivatkin asettua ehdolle, toisin kuin monet maakuntien asiantuntijoista, suuryrityksien hallituksen jäsenistä tai toimitusjohtajista ja luottamushenkilöistä. Nykyisen ehdokasasettelun nojalla oman kotikuntani Hämeenlinnan uutta keskussairaalahanketta ajaneet luottamusmiehet ja vastuuhenkilöt ovat siis automaattisesti poissa pelistä, vaikka ovatkin oman alansa asiantuntijoita. Asiantuntijat ovat siis jäävejä, mutta kaupungin- tai kunnanvaltuutetut, kansanedustajat ja ministerit sitä vastoin eivät.
Uuden eduskunnan aloittaessa keväällä 2014 noin neljä viidesosaa kaikista kansanedustajista istui kotipaikkakuntansa kunnanvaltuustossa. Ensi lokakuussa nämä samat ihmiset, jotka istuvat jo eduskunnassa ja omien kuntiensa kunnanvaltuustoissa pystyvät asettumaan ehdolle myös maakuntavaaleihin, ja päästessään läpi he istuvat siten kolmella päätöksenteon portaalla. Helmikuussa RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson herätti Kommuntorgetin haastattelussa ajatuksen herrasmiessopimuksesta, jonka mukaan kansanedustajat eivät asettuisi vaaleissa ehdolle. Ehdotus ei kuitenkaan saanut useimpien puolueiden tukea.
Kansanedustajien ehdolle lähteminen takaa puolueen menestyksen maakuntavaaleissa. Ääniharavista on puolueille vaaleissa niin paljon etuja, että heidän poisjäämisensä voisi joissain maakunnissa heikentää puolueen menestymismahdollisuuksia ratkaisevasti, kun suuri joukko keskivertoehdokkaista ei tulisikaan raahatuksi maakuntavaltuustoon ääniharavan varjolla. Vaikka kansanedustajien asiantuntijuudesta lainsäätäjinä voi löytää hyötyjä, ei puolueiden etu kulje käsi kädessä demokratian toteutumisen kanssa.
Myös pääministeri Juha Sipilä kertoi maaliskuussa Helsingin Sanomien haastattelussa asettuvansa ehdolle maakuntavaaleissa. Siten kun valtio rahoittaa maakuntien palvelut, on kuitenkin ristiriitaista, että kansanedustaja toimisi ensin jakajan roolissa päättäessään maakunnan rahoituksessa ja sitten toimisi aitiopaikalla päättäessään mihin rahaa käytetään. Tällöin hän toimii sekä pyytäjän, jakajan että kerääjän roolissa samanaikaisesti. Jääviyskysymyksiä tulisi vielä selventää puoluekantaan katsomatta ja päättää, voiko sama henkilö toimia yhtä aikaa sekä eduskunnassa, valtioneuvostossa, maakuntavaltuustossa että kunnan- tai kaupunginvaltuustossa. Sipilän asettuessa ehdolle tästä listasta täyttyisi kolme neljästä.
Sipilä totesi samassa haastattelussa maakuntavaalien olevan historiallinen muutos Suomen historiassa. Olen Sipilän kanssa täysin samaa mieltä. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää toteuttaa tämä muutos niin, että demokratia säilyy ja kansalaisten mahdollisuus seurata ja vaikuttaa päätöksentekoon pysyy ennallaan, eikä keskity muutaman yksittäisen ihmisen käsiin. Uskon, että maakunnista varmasti löytyy osaavia ja innokkaita ihmisiä, jotka voivat hoitaa luottamustehtävänsä vähintään yhtä hyvin kuin kansanedustajat tai ministeritkin.
