Verkkouutiset

”Istutaan museossa ja jaetaan kakkua, joka ei kasva” – Björn Wahlroos suomii Eurooppaa

Ylisäännelty EU ja eurooppalainen konsensuskulttuuri eivät miellytä yritysjohtajaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nordean, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo Ruotsin radion haastattelussa olevansa todella huolestunut Euroopan tulevaisuudesta.

– Matkustaessani Yhdysvalloissa, Latinalaisessa Amerikassa tai Kaukoidässä näen dynaamisen, eteenpäin kurkottavan maailman. Täällä kotona istumme museossa ja yritämme jakaa kakkua, joka on lakannut kasvamasta, hän sanoo.

Wahlroos puhui ohjelmassa myös kansantalouden kasvun edellytyksistä ja näkemyksistään siitä, kuinka luodaan enemmän ja parempia yrityksiä. Hän kritisoi eurooppalaista konsensuskulttuuria sekä EU:ta, joka on hänen mukaansa ylisäännelty. Wahlroosin mukaan Yhdysvallat on ollut huomattavasti nopeampi ratkaisemaan talouskriisiä ja luomaan pohjaa uusille innovaatioille niin tekniikan, talouden kuin kulttuurinkin aloilla.

Wahlroos puhuu haastattelussa kovasanaisesti siitä, kuinka talouskriisin ohella myös poliittisten päättäjien päätöksentekokyvyttömyys on luonut Eurooppaan muukalaisvihamielisyyttä, joka on puolestaan ruokkinut populististen puolueiden kannatusta. Hän toteaa, ettei halua asua Euroopassa, jossa Front National, ranskalainen äärioikeistopuolue, on vallassa, ja jossa pitää jonottaa passintarkastuksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)