Verkkouutiset

Kaksi vaaratilannetta Itämerellä – IL: Matkustajakoneet väistivät pimeää venäläiskonetta

Venäläinen pimeänä lentänyt sotilaskone aiheutti lauantaina aamulla kaksi vaaratilannetta Itämerellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti kertoo venäläisen sotilaskoneen aiheuttaneen kaksi vaaratilannetta lauantaina noin kello 10 aikaan. Lehden tietojen mukaan tapaukset sattuivat lentoreitillä Tukholmasta Maarianhaminaan sekä Gotlannin liepeillä.

Vaaraan joutuivat virolaisen Estonian Airlinesin ja ruotsalaisen SAS:n matkustajakoneet.

Iltalehdelle puhuneen nimettömän lähteen mukaan pimeän koneen sijainnista ei ollut tietoa, joten virolaiskoneen oli muutettava kurssia sokkona.

”Väistämisen onnistuminen oli arpapeliä. He eivät voineet muuta kuin toivoa, että kääntö sattui oikeaan suuntaan”, kertoo tietojen salaisuuden vuoksi nimettömänä pysyttelevä lähde.

Ruotsin puolustusvoimat vahvisti lauantaina iltapäivällä havainneensa venäläisen lentokoneen lauantaina aamupäivällä Itämerellä Gotlannin itäpuolella. Pimeä kone aiheutti vaaratilanteen myös alueella lentäneelle SAS:n koneelle. Lentäjä oli joutunut muuttamaan lentokorkeuttaan venäläiskoneen takia.

Koneet paljastuivat myöhemmin strategisiksi Tu-22M -pommikoneiksi. Ruotsin ilmavoimien hävittäjät tunnistivat koneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)