Verkkouutiset

Venäjän todellinen turvallisuusbudjetti paljastui – aivan toiset luvut

Venäjä satsaa asiantuntijan mukaan ensi vuonna kolmanneksen budjetistaan sotilas- ja turvallisuusmenoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusmenot nielevät virallisesti peräti 17,5 prosenttia Venäjän ensi vuoden budjetista. Asevoimia enemmän satsataan vain sosiaalimenoihin. Niiden osuus on 31,3 prosenttia.

Jättimäiset sijoitukset puolustukseen ovat herättäneet jo sellaisenaan huomiota. Venäjän tuntija ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Mark Galeottin mukaan puolustus- ja turvallisuussektorin todelliset osuudet budjetista ovat kuitenkin jääneet mediassa avaamatta. Hän arvioi lukuja tästä löytyvässä BNE Intellinewsin -kirjoituksessaan.

Galeotti näkee nykytilanteessa merkkejä Neuvostoliiton konkurssiin ajaneen kaltaisesta asevarustelukierteestä.

– Venäjän tulevaisuus kiinnitetään vakuudeksi sotilaallisia tavoitteita varten, hän toteaa.

Tutkija muistuttaa, että sotavoimille menevän, 17,5 prosenttia budjetista edustavan, noin 40 miljardin euron lisäksi ”kansalliseen turvallisuuteen ja lainvalvontaan” on jyvitetty vielä 11,9 prosenttia budjetista eli noin 30 miljardia euroa.

– Tämä tarkoittaa jo sellaisenaan, että 29,4 prosenttia budjetista on varattu turvallisuussektorille. Tämäkään ei kerro koko totuutta, koska osa koulutukseen, talouden kehittämiseen ja ”virastojen välisiin asioihin” korvamerkityistä varoista menevät todellisuudessa puolustukseen liittyviin koteisiin, Mark Galeotti kirjoittaa.

Hän mainitsee esimerkkinä neuvostoaikojen peruja olevan GTO-hankkeen. Sen nimi on lyhenne sanoista, jotka merkitsevät ”valmiina työhön ja Neuvostoliiton puolustukseen”. Venäjän presidentti Vladimir Putin elvytti kansallisen kuntoilujärjestelmän sen perinteisellä nimellä vuonna 2014. Lisäksi Venäjä pistää Galeottin mukaan rahaa tieteellisiin hankkeisiin, joiden tarkoitusperät ovat puhtaan sotilaalliset.

Mark Galeottin mukaan Venäjä satsaa puolustukseen ja turvallisuuteen kaikkiaan yli 30 prosenttia valtion budjetista. Valtion budjetissa terveydenhuoltoon on jyvitetty vain 2,3 prosenttia eli 5,5 miljardia euroa ja koulutukseen 3,5 prosenttia eli 8,3 miljardia euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)