Turkin talousministeri Nihat Zeybekcin mukaan Venäjä ja Turkki ovat jo päässeet lähes sopimukseen kaikkien keskinäisten pakotteiden purkamisesta, kertoo Hürriyet Daily News. Maiden presidentit Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdogan tapaavat elokuun alkupuolella, mutta osa pakotteista puretaan Zeybeckin mukaan todennäköisesti jo ennen tätä.
”Maittemme väliset siteet tulevat olemaan elokuun 9. päivä paremmat, kuin ne olivat 24. marraskuuta 2015”, Zeybeck sanoi haastattelussa.
Venäjän ja Turkin välit kiristyivät edellisvuonna, kun Turkki ampui alas venäläisen sotilaskoneen maansa rajan läheisyydessä marraskuussa.
Purettavat pakotteet koskevat hänen mukaansa niin elintarvikevientiä, viisumeita kuin charter-lentojakin. CNN:n viimevuotisen arvion mukaan molemmat maat ovat kärsineet pakotteiden vaikutuksista.
Lisäksi tarkoitus on jatkaa Turkin ja Venäjän välisen Turkish Stream kaasuputkihankkeen valmistelua sekä venäläisen Rosatomin ydinvoimalan rakentamista Turkin Akkuyuun. Maat kaavailevat myös yhteistä rahastoa.