Alternative fur Deutschland -puolue on asemoimassa itsensä BBC:n mukaan avoimesti islaminvastaiselle linjalle. Puolue on vaatimassa esimerkiksi burkhan ja minareettien kieltämistä Saksassa.
Stuttgartin puoluekokoukseen on rekisteröitynyt lähes 2 000 osanottaja. Asialistalla on muun muassa vaaliohjelman hyväksyminen tulevan vuoden liittopäivävaaleihin. Vaaliohjelmassa esitetään muun muassa eurosta luopumista ja asevelvollisuuden palauttamista.
Maaliskuun osavaltiovaaleissa AfD sai merkittävä voittoja kolmessa osavaltiossa. Saksi-Anhaltissa puolue sai neljänneksen äänistä. Kampanjassa AfD vastusti näyttävästi liittokansleri Angela Merkelin pakolaispolitiikkaa ja kutsui sitä katastrofaaliseksi.
Puoluekokousta edelsi satojen vasemmistolaisten protesti, mutta siitä huolimatta kokous alkoi suunnitellusti.