Kun Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin mahdolliseksi ehdokasmaaksi vuonna 1999, EU:ssa painotettiin hakuprosessin tulos olevan luonteeltaan avoin. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Toni Alarannan mukaan muotoilu oli epämukava kompromissi, sillä osa jäsenmaista vastusti ja osa kannatti Turkin täyttä jäsenyyttä.
Alaranta arvioi Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa julkaisussa The EU-Turkey Stalemate, että ehdollistamalla Turkin jäsenyysneuvottelut EU on odottanut Turkilta rakenteellisia uudistuksia ja demokratisoitumista, mutta ei ole kunnolla sitoutunut maan täyteen EU-jäsenyyteen.
Turkin AK-puolueen muodostama hallitus, jonka oli määrä viedä läpi EU:n edellyttämät uudistukset, edustaa kuitenkin länsimaiden vastaista poliittista islamismia eikä sillä ole eurooppalaista kutsumusta. Alarannan mukaan hallitus on käyttänyt uudistuksia välineellisesti.
Kumpikin osapuoli on Alarannan mielestä syyllistynyt jäsenyysneuvotteluissa teeskentelyn politiikkaan, joka on johtanut toimimattomiin suhteisiin. Toimimattomuus on paljastunut etenkin EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen ja Turkin epäonnistuneen vallankumousyrityksen aikana.
Alaranta toteaa, että EU:n on tullut aika ottaa härkää sarvista ja punnita uudelleen ryvettyneitä Turkki-suhteitaan. Tarjolla on hänen mukaansa kolme vaihtoehtoa, joista jokaisessa on puutteensa. Neuvottelut voidaan joko lopettaa kokonaan, niitä voidaan jatkaa nykyisellä toimimattomalla mallilla tai EU voi alkaa vakavissaan vaatia erityiskumppanuutta muodossa tai toisessa.
