Verkkouutiset

Tutkimus: Miehet ovat tunteellisempia kuin naiset

Britannian postilaitoksen julkaiseman tutkimuksen mukaan miehet ovat naisia tunteellisempia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimuksen mukaan miehet kokevat voimakkaampia tunteita kuin naiset, silloin kun heille näytetään koskettavaa materiaalia.

Neurologiseen tutkimukseen erikoistuneen Mindlabin tekemässä tutkimuksessa verrattiin viidentoista isän ja äidin reaktioita erilaisiin kuviin ja videoihin.

Reaktiot mitattiin sormiin kiinnitetyillä antureilla. Koehenkilöille esitettiin autuaaksi, hauskaksi, jännittäväksi ja sydäntä lämmittäväksi luokiteltua materiaalia.

Tutkimuksessa miehet reagoivat peräti kaksi kertaa naisia voimakkaammin sydäntä lämmittäväksi kategorisoituun aineistoon. Muunkin materiaalin kohdalla miesten reaktiot olivat marginaalisesti naisia vahvempia.

Erityisesti video, jossa sotilas palasi sodasta ja tapasi taas tyttärensä, aiheutti todella vahvan reaktion.

Tutkimukseen osallistuneet miehet vähättelivät kuitenkin tuntemuksiaan jälkikäteen tehdyssä kyselyssä. Naiset puolestaan totesivat kokeneensa voimakkaampia tunteita, kuin mitä heidän fyysiset reaktionsa olivat antaneet ymmärtää.

”Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että miehet tuntevat aivan yhtä vahvasti kuin naiset, ja joskus jopa voimakkaammin, mutta ovat vähemmän halukkaita ilmaisemaan tunteitaan avoimesti, yhteiskunnan heille asettamien odotusten vuoksi”, neuropsykologi David Lewis kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)