Verkkouutiset

Ruotsi huolestui Venäjän vaikuttamispyrkimyksistä – yhteistyö Nato-keskuksen kanssa tiivistyy

Nato-johtajan mukaan Kremlin informaatiohyökkäyksiä tapahtuu joka päivä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin kriisivalmiusviranomainen MSB solmi tiistaina kumppanuussopimuksen Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen kanssa. Järjestelyllä Ruotsi haluaa vahvistaa kykyään tunnistaa ja torjua yhteiskuntaan kohdistuvia vaikuttamisoperaatioita.

Ruotsin sotilastiedustelun päällikön, kenraalimajuri Gunnar Karlsonin mukaan operaatioissa on kyse vieraan vallan harjoittamasta koordinoidusta ja kiistettävissä olevasta toiminnasta, jonka pyrkimyksenä on vaikuttaa päätöksentekoon, käsityksiin tai käyttäytymiseen. Kohteina ovat niin valtiojohtoon, kansalaiset kuin erikseen määritellyt yksittäiset kohderyhmät.

Karlson tuo selvästi esille, että Ruotsiin kohdistuvien vihamielisten vaikuttamispyrkimysten taustalla on lähinnä Venäjä. Vaikuttamisen motiivit ovat turvallisuuspoliittisia.

Tällaiseen toimintaan liittyy hänen mukaansa tyypillisesti harhaanjohtavan tai väärän tiedon levittämistä, jota tuetaan usein muilla tarkoitukseen sopivilla keinoilla. Sellaisia voivat olla esimerkiksi tiedustelutoimet, alueloukkaukset tai diplomaattinen painostus.

– Valheiden levittämisen etuna on aina nopeus. Totuudella on toki vahvuutensa, mutta nopeus kuulu niiden joukkoon, Karlson sanoo.

Operaatioiden keskeisenä pyrkimyksenä on heikentää kohteena olevaa yhteiskuntaa hämärtämällä tilannekuvaa niin, että mistään ei lopulta ole varmuutta, ja kyky päätöksentekoon lamautuu.

Karlson pitää tärkeänä, että jokainen kansalainen tuntee vastuunsa vihamielisten vaikuttamispyrkimysten torjunnassa. Se edellyttää hänen mukaansa sekä tervettä epäluuloa että riittävää itsekritiikkiä.

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on useissa eri yhteyksissä muistuttanut, että viime kädessä jokainen suomalainen on maanpuolustaja.

Pyrkimyksenä kiistää totuus

Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen johtaja Janis Sartsin mukaan länteen kohdistuvat vaikuttamiskampanjat ovat osa Venäjän uutta sotilasdoktriinia kaikissa olosuhteissa. Hän viittaa Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikön Valeri Gerasimovin esittämiin linjauksiin.

Venäjä ja länsi eivät ole toimineet samoilla pelisäännöillä: keinot, joiden on lännessä ajateltu olevan sallittuja vain äärioloissa, ovat Venäjällä nyt jokapäiväisessä käytössä.

Sartsin mukaan Venäjä pyrkii systemaattisesti horjuttamaan läntisten yhteiskuntien arvoja, etsimään haavoittuvimpia kohtia, nakertamaan luottamusta hallituksia ja tiedotusvälineitä kohtaan.

Valheelliset kertomukset ja salaliittoteoriat auttavat Venäjää luomaan viestinnällistä savuverhoa, jonka tarkoituksena on lopulta kyseenalaistaa koko totuuden olemassaolo. Sillä, että Venäjän levittämät tarinat eivät ole kovin uskottavia, ei oikeastaan ole mitään merkitystä, Sarts sanoo.

Venäjä toimii hänen mukaansa hyvin laskelmoidusti juuri perinteisen sodan kynnyksen alapuolella. Lännessä Venäjän toimilta ummistetaan usein silmät avoimen konfliktin pelossa.

Kenraalimajuri Karlson ja johtaja Janis Sarts puhuivat korkean tason turvallisuuskonferenssissa Ruotsin Sälenissä. Vuosittain järjestettävä tapahtuma päättyi tiistaina.

Suomi on ollut Latvian isännöimän Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen (Strategic Communications Centre of Excellence) kumppanimaa vuodesta 2015.

Toimittaja: HEIKKI HAKALA

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)