Verkkouutiset

Saksan nationalistien kannatus kääntyi nousuun – puoluekokous valitsi kovan linjan

Saksan nationalistisen AfD:n alamäki näyttäisi kääntyneen, kun linja muuttui aiempaa kovemmaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alernative für Deutschland (Vaihtoehto saksalle, AfD) on pitkään ollut mielipidetiedusteluissa alamäessä, mutta nyt trendi näyttäisi pitkästä aikaa kääntyneen.

Forsan mielipidemittauksessa puolueen kannatus nousi edelliseen mittaukseen nähden prosenttiyksikön yhdeksään prosenttiin. Päästäkseen liittovaltiopäiville puolueen on saatava vähintään viiden prosentin kannatus.

AfD järjesti viime viikonloppuna puoluekokouksena Kölnissä. Puolueen puheenjohtaja Frauke Petry ilmoitti jo ennen puoluekokousta luopuvansa puolueen kärkiehdokkuudesta. Hänen tavoitteenaan oli viedä puoluetta yleisporvarilliseksi puolueeksi ja lähteä tavoittelemaan hallituskelpoisuutta.

Puoluekokous valitsi oppositiolinjan ja määritteli vaaliohjelmassaan kovan linjan suhteessa maahanmuuttoon ja islaminuskoon.

Afd haluaa vuosittaisen vähimmäiskiintiön toteutettaville karkotuksille. Karkotuskiintiöllä olisi tarkoitus kääntää maahanmuutto maastamuutoksi. Tavoitteena puolueella on ollut 200 000 ihmisen vuosittainen maastamuutto. Puolue haluaa siis, että vuosittain 200 000 turvapaikanhakijaa enemmän muuttaisi maasta pois kuin tulee maahan sisään.

Puolue haluaa myös poistaa kansallisuuden maahanmuuttajilta, jotka ovat Saksan kansalaisuuden saatuaan syyllistyneet vakaviin rikoksiin 10 vuoden aikana kansalaisuuden saatuaan. Perheenyhdistämisen AfD haluaa kieltää kokonaan.

AfD:n mielestä islaminusko ei kuulu Saksaan, ja puolue pitää islaminuskoisten läsnäoloa Saksassa ”suurena vaarana valtiolle, yhteiskunnalle ja maailmankatsomukselle”. Rajat AfD haluaa laittaa kiinni.

AfD vaatii myös aktiivista lisääntymispolitiikkaa, joka kannustaisi saksalaisia lisääntymään ripeämmin esimerkiksi erityisen lapsiperheille lahjoitettavan ”vauvarahan” turvin.

Valtakamppailu ratkeamassa

AfD:ssä on käyty valtakamppailua sen perustamisesta lähtien. Puolueen perustajiin kuulunut maltillista eurokriittistä ja talousoikeistolaista linjaa edustanut taloustieteen professori Berndt Lucke syrjäytettiin puoluejohdosta kesällä 2015. Lucken syrjäyttänyt Frauke Petry edusti tuolloin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Nyt kuitenkin Petryn linja näyttää käyneen puolueen jäsenistölle liian sovittelevaksi.

Puoluekokouksessa AfD valitsi kärkiehdokkaikseen liittovaltiopäivävaaleihin puolueen varapuheenjohtajan, Alexander Gaulandin, jota puolueen nationalistisin siipi on kannattanut. Toiseksi kärkiehdokkaaksi valittiin ekonomisti Alice Weidel, joka on aiemmin profiloitunut talousasiantuntijana, mutta viime aikoina ryhtynyt korostamaan anti-islamilaista linjaa.

Kärkiehdokkailla tarkoitetaan liittovaltiopäivävaaliehdokkaita, jotka ovat puolueen ehdokkaita kärkipaikoille kuten liittokansleriksi, liittovaltiopäivien puheenjohtajaksi ja ministereiksi.

Petry jatkaa puolueen puheenjohtajana yhdessä Jörg Meuthenin kanssa, mutta kärkiehdokasvalinta vähensi heidän valtaansa puolueessa.

Saksassa järjestetään liittovaltiopäivävaalit syyskuussa. Suosituin puolue on edelleen liittokansleri Angela Merkelin johtama CDU-CSU koalitio, jota äänestäisi nyt Forsan mielipidemittauksen mukaan 36 prosenttia äänestäjistä. Sosiaalidemokraattisen SPD:n kannatus on 30 prosenttia.

Merkel on myös suosituin vaihtoehto jatkamaan liittokanslerina. Äänestäjistä 44 prosenttia haluaisi nähdä Merkelin jatkavan liittokanslerina, kun SPD:n kansleriehdokkaan Martin Schulzin kannatus on 30 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)