Yhdysvaltain armeijassa pelätään Vladimir Putinin suunnittelevan sotilaallista tunkeutumista Baltiaan

Sotilaskoneiston siirto Kaliningradiin osoittaa, että Putin saattaa suunnitella Baltian maiden miehitystä haasteena Donald Trumpille ja Natolle, sanoo yhdysvaltalaiskenraali.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puolustusministerikseen kaavailema kenraali Jack Keane sanoo, että Venäjän toimet Kaliningradissa ovat herättäneet pelkoa siitä, että Vladimir Putin suunnittelee sotilaallista tunkeutumista Baltiaan.

Eläkkeellä oleva kenraali Keane kertoo The Timesille, että huolet ovat heränneet USA:n armeijan piirissä sen jälkeen, kun Venäjä on alkanut vahvistaa sotilaallista voimaansa Kaliningradissa.

Venäjä on siirtänyt tuhansia sotilaita, armeijan varustusta ja ydinohjuksia Kaliningradiin, joka on Natoon kuuluvien Liettuan ja Puolan välissä oleva Venäjän enklaavi. Venäjä vahvisti ohjusvahvuuttaan Kaliningradissa jälleen tällä viikolla.

Putinin pelätään suunnittelevan invaasiota Baltiaan haasteena Yhdysvaltain vastavalitulle presidentille ja sotilasliitto Naton jäsenmaille.

Keane sanoo, että kaluston tuominen Kaliningradiin osoittaa, että Putin saattaa suunnitella Baltian maiden miehittämistä samantapaisella suunnitelmalla, jolla Ukrainan Krimin niemimaa miehitettiin.

– Putin yrittää riisua Yhdysvallat ja sen Nato-liittolaiset ilma- ja merivoimien hyödystä, joka niillä on Itä-Euroopassa, Keane sanoo.

Naton tietojen mukaan Venäjällä olisi Kaliningradissa 225 000 sotilasta.

Keane on kieltäytynyt hänelle kaavaillusta Yhdysvaltain puolustusministerin tehtävästä. Presidentiksi valittu Donald Trump on puhunut Putinista myönteiseen sävyyn, mutta Venäjän on arvioitu olevan yksi Trumpin presidenttikauden suurimmista haasteista. Trump ja Putin ovat keskustelleet vaalien jälkeen puhelimitse yhteistyöstä ja maiden yhteisistä haasteista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)