– Liberaalin standardivastaus on ollut jo sukupolven ajan, että meidän tulisi tiedostaa eroavaisuutemme ja ”juhlistaa niitä”. Mikä loistokas moraalipedagogiikan periaate – mutta katastrofaalinen demokraattisen politiikan perusta tänä ideologisena aikanamme, Mark Lilla kirjoittaa New York Timesissa.
Tunnettu amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä ja Columbian yliopiston professori pohtii runsaasti huomiota saaneessa esseessään ”identiteettiliberalismin loppua”.
– Amerikkalainen liberalismi on liukunut eräänlaiseen moraaliseen paniikkiin rodusta, sukupuolesta ja seksuaalisesta identiteetistä. Tämä on vääristänyt liberalismin viestiä ja estänyt sitä muodostumasta yhdistäväksi voimaksi, jonka avulla voi hallita, hän kirjoittaa.
Mark Lillan mielestä Donald Trumpin voittoon päättyneiden Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos on oppitunti siitä, että identiteetteihin keskittyvä liberalismi on lopetettava. Hän sanoo demokraattiehdokas Hillary Clintonin menettäneen niiden kansanosien tuen, joita hän ei maininnut puheissaan. Lillan mukaan Clinton korosti jatkuvasti monimuotoisuutta, mutta vetosi suoraan nimeltä vain tummaihoisiin, latinoihin, seksuaalivähemmistöihin ja naisiin.
– Median uusi liki antropologinen mielenkiinto vihaista valkoista miestä kohtaan paljastaa yhtä paljon liberalismimme tilasta kuin tästä usein parjatusta ja aiemmin huomiota jääneestä hahmosta, Mark Lilla toteaa.
Hänen mukaansa miellyttävä liberaalin selitys vaalitulokselle on se, että Donald Trump voitti, koska hän käänsi talousahdingon rotuvihaksi. Hän nimittää tulkintaa ”valkoiskuksi”.
– Tämä on helppoa, koska se sallii moraalisen ylemmyydentunteen ja antaa liberaaleille mahdollisuuden jättää huomiotta sen, mitä nämä äänestäjät sanoivat suurimmista huolistaan.
Mark Lillan mukaan keskittyminen ”vihaisiin valkoisiin miehiin” antaa liberaaleille myös synninpäästön siitä, että heidän oma pakkomielteensä monimuotoisuudesta on todellisuudessa rohkaissut maaseudun valkoiset ja uskovaiset amerikkalaiset pitämään itseään sorsittuna ryhmänä, jonka identiteettiä uhataan tai marginalisoidaan.
– Tämä väki ei oikeasti reagoi monimuotoisen Amerikkamme todellisuutta vastaan. He vastustavat läpitunkevaa puhetta identiteeteistä. Tähän he viittaavat ”poliittisella korrektiudella”.
Professori myöntää, että identiteetteihin keskittymisellä on ollut hyviäkin puolia ja se on parantanut monien syrjittyjen kansanosien asemaa. Hän syyttää silti kouluja ja lehdistöä suoranaisesta fiksaatiosta monimuotoisuuteen. Se on Lillan mukaan synnyttänyt sukupolven ”liberaaleja ja edistysmielisiä, jotka ovat narsistisen tietämättömiä siitä, mitä heidän itse määrittelemiensä ryhmien ulkopuolella tapahtuu” ja joita ei kiinnosta ajaa koko kansan asiaa.
– Lapsiamme rohkaistaan puhumaan identiteeteistään hyvin nuorella iällä ja jo ennen kuin heillä edes on niitä. Monet olettavat korkeakouluun päästyään, että puhe monimuotoisuudesta riittää poliittiseksi keskusteluksi. Heillä on järkyttävän vähän sanottavaa ikuisuuskysymyksistä kuten yhteiskuntaluokista, sodasta, taloudesta tai yhteisestä hyvästä.
Mark Lillan mukaan identiteettiliberalismi on tuottanut lieveilmiöitä, joita populistipoliitikot ja -mediat käyttävät hyväkseen.
– Miten keskivertoäänestäjälle muka selitetään, kuinka tärkeää se ilmeisesti sitten on, että korkeakouluopiskelijoilla on oikeus valita omat sukupuolipronomininsa, hän kysyy.
Liberaalin ajattelun tulisi Mark Lillan mielestä palata aikaan ennen identiteettejä ja keskittyä asioihin, jotka vaikuttavat valtaosaan kansaa sen sijaan, että pyöritään pienten ja symbolisesti latautuneiden kysymysten, kuten seksuaalisuuden ja uskonnon ympärillä.
– Tällainen liberalismi toimisi hiljaa, hienotunteisesti ja oikeassa mittakaavassa. Bernie Sandersia lainatakseni: Amerikka on lopen kyllästynyt puhumaan liberaalien vessoista.
