Verkkouutiset

EU haluaa tallentaa pakolaiset kasvontunnistusohjelmaan

Euroopan komissio haluaa laajentaa pakolaisista pidettävää sormenjälkitietokantaansa ja ottaa käyttöön kehittyneet kasvontunnistusohjelmat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan komission turvapaikkalainsäädännön uudistukseen halutaan liittää nykyistä kattavampia valvonta- ja seurantamenetelmiä.

Asiasta uutisoivan Euractivin mukaan suunnitelmiin kuuluu muun muassa nykyisen sormenjälkitietokannan laajentaminen sekä kehittyneiden kasvontunnistusjärjestelmien käyttöön otto.

Valvonta ulotettaisiin myös alaikäisiin. Lisäksi tietojen säilytysaikaa aiotaan pidentää.

Uudistusten tavoitteena on estää Eurooppaan tulevien siirtolaisten katoaminen viranomaisten tutkalta. Kattavat tietokannat helpottavat myös sen selvittämistä, mihin EU-maahan siirtolainen on ensimmäisenä saapunut. Näin voidaan ehkäistä esimerkiksi turvapaikkahakemusten jättäminen useampaan jäsenvaltioon.

Tieteiselokuvat mieleen tuovaa kasvontunnistusteknologiaa päästään tuskin soveltamaan vielä vuosiin. Euractivin mukaan EU:lla ei vielä ole tehtävään sopivaa ohjelmistoa ja sellaisen hankkiminen ja saaminen kentälle vaatii runsaasti aikaa.

Lakiuudistus antaa rajaviranomaisille kuitenkin oikeuden kuvata tulijoita ja käyttää kuvia avuksi heidän tunnistamisessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)