Verkkouutiset

“Göteborgista tulee enemmän ISIS-taistelijoita kuin koko USA:sta”

Ruotsalaislehden mukaan Ruotsista tulee väkilukuun suhteutettuna toiseksi eniten ISIS-taistelijoita Euroopassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman lanseerasi perjantaina uuden terrorismistrategian. Siihen kuuluu muun muassa lakiuudistus, jonka myötä matkustamisesta YK:n ja EU:n terroristijärjestöiksi luokittelemien organisaatioiden luokse ja niiden tarjoamaan koulutukseen osallistumisesta tulee Ruotissa rikos.

Elinkeinoelämän uutisiin keskittyvän Dagens Industrin toimittaja Jenny Sonesson kiittelee tiukentuvaa linjaa tästä löytyvässä pääkirjoituksessaan.

”Monessa EU-maassa on Ruotsia kovempi lainsäädäntö”, hän huomauttaa.

Esimerkiksi tiukoista säädöksistä Sonesson nostaa mahdollisuuden mitätöidä tai takavarikoida äärijärjestöihin liittymistä kaavailevilta passit. Näin toimitaan muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa.

”Ruotsista tulee väkilukuun suhteutettuna eniten ISIS-taistelijoita EU:ssa Belgian jälkeen”, Sonesson kirjoittaa.

Hän viittaa Ruotsin turvallisuuspalvelun julkistamiin tietoihin. Niiden perusteella Syyriassa ja Irakissa vaikuttavan terroristijärjestön riveihin on lähtenyt Ruotsista peräti 300 ihmistä.

”Göteborgista tulee lukumäärällisesti enemmän ISIS-taistelijoita kuin koko Yhdysvalloista. Se on syvästi huolestuttavaa”, Sonesson kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)