Verkkouutiset

FRA: Naisten ihmisoikeuksia loukataan väkivallalla laajasti Euroopassa

Euroopan unionin perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksen mukaan naisiin kohdistuva väkivalta on laajamittaista EU:n jäsenvaltioissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen EU-kyselyn mukaan kolmannes EU-maiden naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa yli 15-vuotiaina.

Viisi prosentti naisista on raiskattu. 22 prosenttia oli kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa elämänkumppaninsa taholta.

– Näitä tutkimustuloksia ei yksinkertaisesti voi eikä saa olla huomioimatta. FRA:n tutkimus osoittaa, että naisiin kohdistuva fyysinen, seksuaalinen ja psykologinen väkivalta loukkaa laajasti ihmisoikeuksia kaikissa EU-jäsenmaissa, toteaa FRA:n johtaja Morten Kjaerum järjestön tiedotteessa.

Suomessa paljon väkivaltaa

Suomessa oli 30-39 prosenttia naisista kokenut fyysistä tai seksuaalista parisuhdeväkivaltaa 15-vuotiaana tai sitä vanhempana. Luku on EU:n korkeimpia, vain Tanskassa ja Latviassa ollaan samalla tasolla. Esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa luku on tutkimuksen mukaan vain 10-19 prosenttia.

Tutkimuksessa kuitenkin muistutetaan, että maiden väliset erot voivat johtua monista tekijöistä. Asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi se, onko kyseisen maan kulttuurin mukaan hyväksyttävää puhua ulkopuolisten kanssa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvistä kokemuksista.

– Myös sukupuolten välisen tasa-arvon vahvistuminen maassa saattaa johtaa siihen, että naisiin kohdistuva väkivalta tulee herkemmin ilmi, kun tapauksiin puututaan avoimemmin ja niitä kyseenalaistetaan tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa yleisemmin, tutkimustulosten suomenkielisessä esittelyssä kerrotaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)