Verkkouutiset

Donald Trump aseenkanto-oikeudesta: Oregonin ammuskelua olisi voitu rajoittaa koulujen aseilla

Donald Trump puolustaa oikeutta kantaa asetta, kertoo The Guardian.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidenttikilvassa republikaanien ehdokkaista suosituin, miljardööri Donald Trump puolusti oikeutta kantaa asetta kampanjatilaisuudessaan Nashvillessa lauantaina.

– Olen erittäin, erittäin suuri aseenkantoluvan kannattaja. On yksinkertaisesti kyse itsepuolustuksesta, hän sanoi.

Donald Trump kritisoi alueita, joilla aseiden kanto ei ole sallittua. Trumpin mukaan Oregonissa aiemmin tällä viikolla tilanne olisi ollut paljon parempi, jos opettajilla tai jollain muilla olisi ollut mukanaan aseita.

Oregonin kouluammuskelussa kuoli yhdeksän ja haavoittui yhdeksän Umpqua Community Collegen oppilasta.

Donald Trump huomautti, että mielenterveyspalveluiden parantaminen auttaisi ehkäisemään tulevia vastaavanlaisia ammuskeluja.

– Monet osavaltiot ja kaupungit sulkevat mielenterveyspalveluitaan rahanpuutteen vuoksi. Meidän täytyy keskittyä mielenterveyspalveluihin enemmän.

Trump varoitti, että mitä tahansa tehdäänkin, aina tulee olemaan ongelmia ja siksi ei ole järkeä rajoittaa tuliaseiden hallussapitoa.

– Ei se johdu aseista. Se johtuu ihmisistä, sairaista ihmisistä, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)