Verkkouutiset

Paranna seksielämääsi – hakeudu lihavuusleikkaukseen

Lihavuusleikkaus voi tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan johtaa seksielämän huomattavaan parantumiseen, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Leikkaus saattaa lisäksi parantaa naisten hedelmällisyyttä, tulokset osoittavat.

Tutkimus julkaistiin Jama Surgery -lehdessä, ja siihen osallistui sata sairaalloisen lihavaa naista, jotka lihavuusleikkauksen ansiosta laihtuivat keskimäärin kolmanneksen painostaan.

Leikkauksen jälkeen naiset kokivat seksielämänsä kaikin puolin tyydyttävämmäksi kuin ennen leikkausta, minkä lisäksi heidän hormonitoimintansa elpyi huomattavasti.

Hormonimuutokset saattoivat tutkijoiden mukaan paitsi vaikuttaa seksielämään myös parantaa naisten hedelmällisyyttä. Suurimmat muutokset kokivat naiset, jotka olivat kaikista tyytymättömimpiä seksielämäänsä ennen leikkausta.

Lihavuusleikkauksen suotuisat vaikutukset seksielämään ilmenivät vuoden sisällä leikkauksesta ja pysyvät ennallaan ainakin kahden vuoden ajan, joten on mahdollista, että vaikutukset ovat pysyviä.

Tämä olisi toivottavaa, sillä yli puolet lihavuusleikkaukseen hakeutuvista naisista kertoo kärsivänsä haluttomuudesta tai muista seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)