Verkkouutiset

Tarkastusvirasto varoittaa Suomea vakaus- ja kasvusopimuksen rikkomisesta

Suomi näyttää kevään ennusteiden mukaan noudattavan Euroopan vakaus- ja kasvusopimusta keskipitkällä aikavälillä, kertoo Valtion talouden tarkastusvirasto VTV.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluvan vuoden mahdollisesti odotettua heikompi talouden kehitys luo kuitenkin viraston mukaan riskin sopimuksen rikkomiselle.

Suomi noudatti vakaus- ja kasvusopimusta viime vuonna. Kuluvan vuoden kehitykseen on kuitenkin kiinnitettävä huomiota.

– Jos talouskasvu on ennustettua heikompaa, voidaan vuonna 2015 joutua toteamaan, että vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää osaa rikottiin vuonna 2014. Tämä voi johtaa Euroopan komission varoitukseen sekä tarpeeseen toteuttaa korjaavia toimia. Suomen on hyvä varautua jo nyt siihen, että vaatimus finanssipolitiikan mitoituksen ja julkisten menojen kurinalaisuudesta lisääntyy.

– Lähivuosina julkiset menot eivät saa reaalisesti juuri kasvaa tai menojen lisäykset on katettava lisätuloilla, VTV toteaa.

Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma on tärkeä väline julkisen talouden vakauttamisessa pitkällä aikavälillä.

– Ohjelman toimeenpano on kuitenkin ollut hidasta ja ohjelma on vielä suurelta osin konkretisoitumatta. Uudistusten toteutus ja toimenpiteiden vaikuttavuus vaatii aikaa, joten ohjelman toimeenpanoa ei ole varaa lykätä. Rakennepoliittinen ohjelma tulee toteuttaa viivytyksettä ja tehokkaasti, virasto patistaa.

Virasto muistuttaa, että valtionvelan kasvu ja korkotason nousu nostavat tulevaisuudessa korkomenoja ja sitä kautta kehysten ulkopuolisia menoja.

– Pitkällä aikavälillä Suomen talouden haasteina ovat edelleenkin hidas bruttokansantuotteen kasvu ja ikääntyvästä väestöstä johtuva menojen kasvupaine. Hidastunut talouskasvu johtaa hitaampaan verotulojen kasvuun, jolloin julkiset menot on syytä asettaa sen mukaisesti. Sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka nopeuttavat potentiaalisen tuotannon kasvua ja hidastavat menojen kasvua, on syytä jatkaa.

Tarkastusvirasto antoi eduskunnalle torstaina erilliskertomuksen, joka sisältää ensimmäistä kertaa viraston kannanoton hallituksen finanssipolitiikan riittävyydestä vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)