Suomen Pankki: Suhdannehuippu on käsillä

Kasvu hiipuu tämän vuoden jälkeen 1,5 prosenttiin ja sen alle.

  • LKS 20170307 - Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan soodakattila tehtaan koekäyttövaiheen esittelyssä Äänekoskella 7. maaliskuuta 2017. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

    Suomen talous vetää kohtuullisesti juuri nyt.

    ()

Suomen Pankin mukaan kuluva vuosi on talouskasvun näkökulmasta katsottuna vahvinta seuraavaan kolmeen vuoteen. Suomi elää jonkinlaista suhdannehuipun aikaa.

Suomen Pankin tuoreen 2017 ennustepäivityksen mukaan talouskasvu on vuosina 2017–2019 hiukan nopeampaa kuin mitä arvioitiin vielä joulukuussa 2016. Talouskasvu jatkuu pankin mukaan kotimaisen kysynnän vetämänä, mutta vientikin piristyy.

Päivitetyn ennusteen mukaan bkt kasvaa 1,6 prosenttia vuonna 2017 hiipuen sitten vuonna 2018 puoleentoista prosenttiin. Vuonna 2019 kasvu olisi enää 1,3 prosenttia.

Suomen Pankin mukaan kasvua tukevia tekijöitä on nyt aikaisempaa useampia. Muun muassa kuluttajien vahva luottamus talouteen ja työmarkkinatilanteen paraneminen ovat kohentaneet kasvunäkymiä.

Tehdasteollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä 8,4 prosenttia vuodentakaiseen. Koko vuoden 2016 tehdasteollisuuden uudet tilaukset jäivät kuitenkin lähes kuusi prosenttia vuotta 2015 alhaisemmalle tasolle.

Suomen Pankki sanoo Suomen jättäneen viime vuonna taantuman yhä selvemmin taakseen. Viime vuoden osalta bruttokansantuote kasvoi 1,6 prosenttia edellisvuodesta.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.