Verkkouutiset

Lonkero viedään käsistä Berliinissä – ”Miksi tätä ei ole tuotu aikaisemmin”

Lonkerosta saattaa muodostua uusi vientituote, mikäli Berliinissä saavutettua suosiota on uskominen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Panimoyhtiö Hartwall avasi elokuun viimeisenä torstaina tilapäisen lonkerobaarin Berliiniin ja joutui pian lähettämään Suomesta lisää lonkeroa palvellakseen odottamattoman suurta yleisömäärää. Baariin varatuista tölkeistä yli puolet nautittiin ensimmäisen viikonlopun aikana.

Suomesta lähti maanantaina Berliiniin lisää 5 000 lonkerotölkkiä.

HKI1952-baarin avajaisiin osallistui baarin tuotannosta vastanneen Vice-tuotantoyhtiön mukaan arviolta 700 ihmistä. Katu baarin edessä oli käytännössä poikki, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään.

Berliiniläiset ihastuivat heille uudenlaiseen juomatyyppiin sekä sen syntyhistoriaan. Aidon lonkeron tarina Helsingin 1952 olympialaisista Alkon myydyimmäksi tuotteeksi herätti berliiniläismedioiden sekä kuluttajien parissa kysymyksen, miksi suomalaiset eivät ole vieneet juomaa ulkomaille aiemmin?

– Viimeistään tämä Berliiniin suuntautunut tunnustelumatkamme on herättänyt meidät. Jos me suomalaiset emme itse lähde rohkeasti ja ennakkoluulottomasti viemään kiinnostavia tuotteitamme maailmalle, ei niitä kukaan isossa mittakaavassa osaa tulla Suomesta hakemaan, sanoo Hartwall Original Long Drinkin tuotepäällikkö Turkka Hirvonen.

Hartwallilla seurataan nyt tarkasti Berliinistä kantautuvaa palautetta. HKI1952-baari Yhtiön mukaan markkinointipanostus on jo nyt poikinut lonkeron laajamittaisen viennin käynnistämiseen vaadittavia verkostoja. Kyselyjä esimerkiksi ravintolakanavista on tullut paljon.

Baarissa on lonkeron lisäksi esillä suomalaista musiikkia, taidetta ja muotia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)