Verkkouutiset

Joka kymmenes kertoo kärsivänsä työuupumuksesta johtuvasta sairaudesta

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn jäsentutkimuksen vastaajista 11 prosenttia ilmoitti, että heillä on diagnosoitu jokin työuupumuksesta johtuva sairaus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli puolet vastaajista kertoi sairausloman auttaneen työuupumuksesta selviämiseen. Työterveyshuollon ja läheisten tuen ilmoitettiin myös olleen tärkeitä.

Vastaajista 85 prosentilla oli käytössä työterveyshuollon palvelut, 53 prosentilla vuosittaiset Tyky- ja liikuntapäivät ja puolet vastaajista ilmoitti, että työnantaja tukee liikkumista liikuntaseteleillä tai muuten rahallisesti.

Viikoittaista työaikaa liikkumiseen sai käyttää kuitenkin vain 2 prosenttia vastaajista. Aika vaihteli 15 minuutin taukoliikunnasta 2 tuntiin.

Työmatkat autolla tai julkisilla

63 prosenttia ilmoitti kulkevansa työmatkat aina joko omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla. 19 prosenttia ilmoitti kulkevansa työmatkat ympäri vuoden kävellen, juosten tai pyörällä. 11 prosenttia kertoi tekevänsä näin sään salliessa.

Vastaajista 48 prosenttia ilmoitti liikkuvansa mielestään tarpeeksi, mutta 52 prosenttia ilmoitti, ettei mielestään harrasta riittävästi liikuntaa. Naisten ja miesten vastauksien välillä ei ollut eroja.

52 prosenttia ilmoitti suurimmaksi syyksi liikkumattomuudelleen, ettei jaksa tai viitsi. Ajanpuutteen ilmoitti syyksi 34 prosenttia. Terveydellisiin syihin vetosi 18 prosenttia vastaajista.

Jytyn jäsenkyselyyn vastasi 9985 henkilöä. Jyty järjestää torstaina Porissa Suomi-Areenalla työhyvinvoinnista paneelikeskustelun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)